Uutislistaukseen

Reformaation merkkivuosi käynnistyy 30.10.

Reformaation merkkivuosi käynnistyy sunnuntaina 30. lokakuuta. Kouvolan seurakuntien päiväjumalanpalveluksissa lauletaan silloin Martti Lutherin virsi Jumala ompi linnamme.
Armoa 2017 logo pieni_THUMB.png

Mikä reformaatio?

Lokakuun lopussa 31.10.2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta Martti Lutherin kuuluisien teesien julkaisemista Saksassa. Aikansa kirkon epäkohtia kritisoivat teesit käynnistivät kirkollista elämää, kieltä ja kansansivistystä, kulttuuria, hallintoa ja lainsäädäntöä muovanneen tapahtumasarjan, jota kutsutaan reformaatioksi. Reformaation seurauksena syntyi myös luterilainen kirkko.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa merkkivuotta vietetään 30.10.2016–5.11.2017. Merkkivuoden tarkoituksena on lisätä tietoutta reformaation merkityksestä nykypäivän ihmiselle ja innostaa suomalaisia tutustumaan omiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin juuriinsa.

Merkkivuoden valtakunnallinen teema Armoa 2017! nousee Lutherin ajattelusta. Merkkivuosi haastaa pohtimaan, mitä armo ja armollisuus ovat ja miten ne näkyvät nykypäivänä. Merkkivuotta vietetään yhteistyössä Suomi100-juhlavuoden kanssa.

Reformaation merkkivuosi näkyy myös Kouvolan seurakuntayhtymän strategisessa painopisteessä, joka on ensi vuonna Armoa2017! Painopiste muistuttaa kristillisten arvojen merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa ja liittyy myös itsenäisyyden juhlavuoteen – kiitämme Luojaa kotimaamme itsenäisyydestä. Painopiste kutsuu Kouvolan seurakuntia nostamaan yhdessä esille reformaation helmiä – mikä on Martti Lutherin viesti tämän päivän ihmiselle?

Seurakunnissa vietetään helatorstaita

Helatorstai 25.5.2017 on yksi reformaation merkkivuoden kohokohdista, ja päivälle on suunnitelmissa tapahtumia kaikkiin Kouvolan seurakuntiin.  

Helatorstain päätapahtuma Kouvolassa on Keskuskirkossa esitettävä kirkko-ooppera Rakkauden ateria. Kyseessä on uusi teos, jonka kantaesitys on 10.4.2017 Kuopion Tuomiokirkossa. Teoksen on säveltänyt Sibelius-Akatemiasta vastavalmistunut säveltäjä Matti Heininen. Kirkko-oopperan dramatisoinnin on tehnyt dramaturgi Veera Airas, joka myös ohjaa oopperan. Hankkeen teologisena asiantuntijana on toiminut Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.

Jeesuksen roolin laulaa vuoden 2016 Lappeenrannan laulukilpailun voittaja, baritoni Kristian Lindroos ja Pietarin roolissa esiintyy kuopiolainen Ossi Jauhiainen.

Rakkauden ateria on sävelletty uruille ja lyömäsoittimille. Urkurina esiintyy musiikin tohtori Jan Lehtola. Teoksen kuoro koostuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön opiskelijoista.  Opiskelijoiden valmentajana toimii lehtori Heikki Liimola. Teoksen taiteellisena johtajana ja esityksen kertojana toimii professori Jorma Hynninen. Tuotannosta vastaa Suomalaisen Kamarioopperan toiminnanjohtaja Risto Hirvonen.

Katso lisää:
www.reformaatio2017.fi/

2016-11-04 11:33:39.0