Uutislistaukseen

Lauluja ja runoja rakkaudesta Jaalan kirkossa 29.10.

Vaalikaa rakkauttanne -runokonsertti järjestetään 29. lokakuuta Jaalan kirkossa.

Konsertissa vuorottelevat Juha Tanskan laulut ja Minna Tanskan runot parin yhteiseltä taipaleelta, joka on kestänyt 30 vuotta.

Lauluissa ja runoissa kuuluvat elämän ilot, kivut ja luottamuksen opettelu. Myös yhteislaulua on luvassa.

– Yhteiselostamme on syntynyt lauluja ja runoja, joita haluamme jakaa kaikille, jotka ihmettelevät ihmisenä olemisen iloa ja kipua, Minna ja Juha kertovat.
– Päätimme järjestää runokonsertin kiitollisina siitä, että matka jatkuu yhdessä ja syksyn pimetessä saataisiin kokea lämmin yhteinen ilta seurakunnan kanssa. Konsertti on meidän kiitoksemme seurakunnalle ja kirkolle, joka on antanut liitollemme hyvän suojan ja tuen. Ilta on avoin kaikille ja olisi mukava nähdä sekä tuttuja että aivan uusia kasvoja, Minna ja Juha toivovat.

29.10. klo 17 Vaalikaa rakkauttanne -runokonsertti Jaalan kirkossa
Juha Tanskan lauluja ja Minna Tanskan runoja. Bändissä mukana Juha Tanskan lisäksi Pekka Haaja,  Jyrki Jämsen ja Mikke Tanska. Ohjelman jälkeen on seurakuntasalissa tarjolla kahvit ja mukavaa yhdessäoloa.

2016-11-04 11:29:00.0