Uutislistaukseen

Ensimmäinen adventtisunnuntai 3.12. Kouvolan seurakunnissa

Tuttu Hoosianna-hymni kaikuu Kouvolan kirkoissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 3. joulukuuta. Päivän aikana seurakunnissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia. 

Silmälasipäinen, vaaleahiuksinen nainen sytyttää tulitikulla valkoista kynttilää.

Ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään 3.12. (Kuva: Kirkon kuvapankki)

Tuttu Hoosianna-hymni kaikuu Kouvolan kirkoissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 3. joulukuuta. Päivän aikana seurakunnissa järjestetään myös erilaisia tapahtumia.

Elimäellä Hoosiannakirkon jälkeen avataan seurakuntakeskuksen edessä seimi, jonka jälkeen alkaa Torpparimarkkinat. Markkinoilla on myynnissä käsitöitä ja elintarvikkeita. Lähetyksen hyväksi kahviossa on arpajaiset ja myynnissä puuroa, kahvia ja pullaa.

Seimeä voi ihastella myös Valkealan kirkon asehuoneessa 1.-27.12. tilaisuuksien yhteydessä.
Sippolan kirkon takaosassa järjestetään adventtimyyjäiset klo 11.15 alkaen. Myynnissä on jouluisia leivonnaisia ja käsitöitä, kahvia ja arpoja. Seurakunnan vapaaehtoisten järjestämien myyjäisten tuotto ohjataan Anjalankosken nimikkolähettien ja -kohteiden hyväksi.

Myllykoskella järjestetään 1. adventin olkkarimessu klo 16, jossa on mukana Ilonpisarat, muskarilaiset ja päiväkerholaiset. Messun jälkeen tarjolla on joulupuuroa ja jouluista askartelua. Anjalan kirkossa lauletaan kauneimpia joululauluja klo 18 alkaen.

Kynttilä syttyy ensimmäisenä adventtina

Ensimmäinen adventti aloittaa uuden kirkkovuoden. Neljä adventtikynttilää symboloivat valoa ja vapautusta. Valon määrä lisääntyy, kun joulu lähestyy. Kirkoissa sytytetään adventtikynttilä yksi kerrallaan adventinajan jumalanpalveluksissa. Adventtikynttilöitä on tapana sytyttää myös kodeissa.

Tekoäly teki Hoosianna-hymnistä version Jouluradiolle

Tämän vuoden Hoosianna-projektin tuloksena on syntynyt kaksi eri versiota kappaleesta. Toinen on puhtaasti tekoälyn tekemä Hosanna-musiikkivideo, ja toinen on DJ ja artisti Rony Rexin tekoälyllä luoma Hoosianna-kappale.

Hosanna soi adventtisunnuntaina 3.12. klo 00.00 pääkanavalla. Kappale julkaistaan myös Jouluradion somessa videona. Rony Rexin sovittama Hoosianna soi 3.12. tasatunnein PopJoulussa ja Lasten jouluradiossa, ja myös siitä julkaistaan musiikkivideo. Molempien videoiden toteutuksessa on ollut mukana seurakuntanuoria.

Kouvolassa Jouluradio kuuluu taajuudella 94,4, kaapeliverkossa 103,2 MHz (Telia) sekä verkossa osoitteessa jouluradio.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Jouluradion pääkanavan kuuluvuuden kouvolalaisille tarjoaa Kouvolan seurakunnat, nyt jo 13. kertaa.

Adventtikirkot sunnuntaina 3.12.

klo 10 1. adventin messu Anjalan kirkossa
klo 10 1. adventin messu Sippolan kirkossa
klo 10 1. adventin messu Jaalan kirkossa. Kirkkokahvit.
klo 10 Hoosiannakirkko Kouvolan Keskuskirkossa.
klo 10 Hoosiannakirkko Elimäen kirkossa. Kirkkokuoro
klo 10 1. adventin messu Valkealan kirkossa
klo 10 Hoosiannakirkko Korian kirkossa
klo 10 1. adventin messu Inkeroisten kirkossa. Laula kanssain -lauluryhmä.
klo 13 Hoosiannakirkko Käpylän kirkossa
klo 16 1. adventin olkkarimessu Myllykosken kirkossa. Ilonpisarat, muskarilaiset, päiväkerholaiset. Joulupuuro ja jouluaskartelut kirkon jälkeen

Thu Nov 23 09:00:00 EET 2023