Hiljaisuus hoitaa sielua


Hiljaisuus luo tilaa kuunnella Jumalaa ja itseään.

Kun otat tietoisesti aikaa hiljaisuudelle, päätät olla hetken toisten tavoittamattomissa ja täyttämästä aikaasi sosiaalisella medialla tai uutisilla. Hiljaisuudessa Jumalalle jää aikaa pitää Sinusta huolta.

Hiljaisuuden paikkoja

Kaupungin puistossa tai metsäpolulla voi tehdä hiljaisen kävelyn. Kävellessäsi voit antaa ajatustesi vaeltaa ja palata yksinkertaiseen raamatunlauseeseen, rukoukseeen tai virren sanoihin. Tällaisia yksinkertaisia lauseita ovat esimerkiksi " Jumala sanoo: Älä pelkää", "Jumala tietää, missä viisaus asuu, "Minä olen ihme, suuri ihme - ja kiitän Sinua siitä, "Ohjaa tieni oikeaan", "Herra, armahda".

Tuomo Pohjalainen on toteuttanut Puhjonrannan kurssikeskukseen kaksi hiljaisuuden paikkaa. Toinen paikka, läpikuljettava risti, löytyy kodan luota. Ylätalojen takaa jyrkännekaiteen luona hiljentyjä voi katsella Jaalan kirkon kunnostetun risti-ikkunan läpi  Rapojärvelle avautuvaa maisemaa. 

Hiljaisuuden retriittiin?

Kouvolan seurakunnan aikuistyö järjestää retriitin kerran vuodessa syyskaudella. Seurakunnan järjestämässä hiljaisuuden retriitissä sitoudumme yhteiseen vaitioloon retriitin aikana. Voit levätä puhumatta hiljaisuudessa ja Jumalan kasvojen edessä.

Jeesus vetäytyi usein yksin hiljaisuuteen. Me ihmiset yritämme monta kertaa selittää Jumalalle tilannettamme ja mietimme, miten lähestyä häntä. Hiljaisuus avaa rukoukseen toisenlaisen näkökulman: on tärkeää kuunnella Jumalaa. Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto. Jumala tietää jo asiamme ja kaiken siihen liittyvän.

Sovittuina aikoina kokoonnumme yhteen hartaushetkiin ja kuuntelemaan ajatuksia retriitin aiheesta. Tällä on tärkeä merkitys hyvinvointimme kannalta, sillä näin emme pääse vaeltamaan liian kauas omiin ajatuksiimme vaan palaamme vuorovaikutukseen Pyhän Jumalan kanssa. Hiljaa yhdessä oleminen kristikunnan yhteisten aarteiden äärellä tuo meidät rakastavan Jumalan läsnäolon piiriin.

Yhteinen ruokailu on tärkeä osa retriittiä. On lupa laskea irti arkivelvoitteista ja tulla valmiiseen pöytään. Aterioiden aikana soi vaimea musiikki. Retriitissä on mahdollisuus 30 minuutin mittaiseen keskusteluun retriitinohjaajan kanssa.

Retriitin kirjahyllyssä on luettavaa, ulkona luonto kutsuu kävelylle. Retriitin tarkoitus ei kuitenkaan ole olla kunnonkohotus- tai opintoviikonvaihde. On lupa laskea irti kaikenlaisista suorittamispaineista.

Puhjonrannan kurssikeskuksessa jokaiselle retriittivieraalle on varattu oma huone, jossa on wc ja suihku.

Seuraava retriitti: kts. tapahtumatiedot alla. Voit myös pyytää sähköpostiisi tiedon, kun retriitin aika varmistuu.

Kappalainen
Kouvolan seurakunta

Aikuistyö Retriitinohjaaja Kouvolan seurakuntayhtymän Ympäristötyöryhmän puheenjohtaja

Puhjonrannan hiljaisuuden paikkoja on kaksi.
Puhjonrannan hiljaisuuden paikat, kaksi maisemaristiä, on tehnyt Tuomo Pohjalainen.