Kuuleeko kukaan?

Huomenna on äitienpäivä ja rukoussunnuntai. Äidit ja rukous liittyivät ainakin vielä muutama vuosikymmen yleisesti yhteen. Oma äitini opetti meille lapsille ainakin iltarukouksen ja ruokarukouksen. Tiedän, että hän myös kantoi huolta ja rukoili paljon puolestamme. Kiitollisena haluan siunata hänen muistoaan. Joku on sanonut, että niin kauan tällä maalla on toivoa, kun löytyy rukoilevia äitejä. Toivottavasti löytyy myös rukoilevia isiä sekä myös lapsia ja nuoria.

Maailmassa on paljon rukousta, mutta kuuleeko kukaan? Se on tärkeä kysymys.

“Jumala, jos olet olemassa, auta minua, pelasta minut tai läheiseni tästä hädästä!” Tuo on ollut monen avunhuuto elämän ahdingossa. Ehkä se on ollut myös sinun huutosi. Mutta onko huutoon vastattu? Kuullaanko tavallisen ihmisen tavallinen huokaus arjen keskellä? Onko rukoukseni vain huuto tyhjään avaruuteen? Miksi Jumala vaikenee, kun käännymme hänen puoleensa? Onko hän hylännyt ja kääntänyt selkänsä? Hädän keskellä nämä ovat vakavia, suuria kysymyksiä.

Entä miksi pitäisi rukoilla, jos kuten evankeliumissa sanotaan Jumala tietää asiamme muutenkin? Rukous on lapsen puhetta isälle. Olisi outoa ja valitettavaa, jos lapsella ei olisi mitään puhuttavaa vanhemmilleen tai isälleen. Toki tiedän, että meitä isiä on moneen lähtöön ja valitettavasti olen kuullut useampia, joiden kohdalla yhteys on katkennut. Silloin yleensä on ollut syytä ainakin isässä. Jumala on kuitenkin hyvä Isä ja hän tahtoo olla yhteydessä lapsiinsa. Hän on kiinnostunut lapsistaan ja haluaa kuulla mitä heille kuuluu.

Jeesus opetti meille Isä meidän -rukouksen. Siinä on kehotus anteeksiantamisesta. Katkeruus myrkyttää kantajansa, vaikka voi ajatella, että kaunaa kantamalla voisi satuttaa toista. Anglikaanipastori Nicky Gumpel sanoi osuvasti, että jos emme anna anteeksi eli jäämme kantamaan kaunaa, katkeroidumme, se olisi samaa kuin, että joisimme myrkyn ja olettaisimme toisen kuolevan.

Elämä ja erityisesti hätätilanteet opettavat parhaiten rukoilemaan. Sodan aikana tässä maassa rukoiltiin paljon. Psalmi 50:15 kehottaa meitä kääntymään hädässämme Jumalan puoleen: “Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Myös elämän vaikeat valintatilanteet ovat aktivoineet rukouselämää.

”Kun äiti meitä palvelee ja puolestamme rukoilee, niin kuule äidin huokaus ja anna huoliin lohdutus.” (v. 467:2)

Pauli Heinola
Kuusankosken seurakunnan kappalainen