Uutislistaukseen

Joulukalenteri kaikille 30-vuotiaille

Kouvolan seurakunnat muistaa 30-vuotiaita joulukalenterilla, jonka teemana on tänä vuonna ilo.

Jeesus-lapsi, kuoro ja Lucia-neito.

Joulukalenterin kuvituksen on tehnyt Sari Pelho.

Kouvolan seurakuntien 30-vuotiaille jäsenille postitse jaettavan joulukalenterin teemana on ilo. Elämme maailmassa, jossa on juuri nyt paljon ahdistusta, surua, synkkiä uutisia ja epävarmuutta. Siksi on erityisen tärkeää tuoda esiin ja pitää yllä myös ilon, toivon ja rakkauden viestejä.

Joulukalenterin luukkujen tekstit on kirjoittanut Hanna Kivisalo. Edellisen kerran hän kirjoitti kalenteritekstit vuonna 2020.

– Tämän vuoden joulukalenterien tekstien kirjoittaminen oli paineetonta ja mukavaa.  Uskalsin luottaa siihen, että se, mikä tuntuu itsestä puhuttelevalta, tuntuu usein muistakin. Tämän vuoden teema ilo oli mieluisa. Se antoi luvan kirjoittaa enemmän omana itsenäni. Huumori on aina ollut tärkeä selviytymiskeino. Olen sitä mieltä, että paljon jää käyttämättä, jos huumori unohdetaan seurakunnassa. Toivon, että jonain päivänä teksti naurattaisi, toisena liikuttaisi ja kolmantena rauhoittaisi. Ylipäätään toivon, että joulukalenterin luukut antavat kaikille tunteille luvan, Kivisalo sanoo.

Kalenterin kannessa nähdään kollaasimainen kuvitus. Kuvituksen tekijä Sari Pelho kuvailee kuvituksen tyyliä leikkisän perinteiseksi.
– Rauhoittuminen ja pienet ilonaiheet korostuvat niin joulun odotuksessa kuin joulussakin ja niitä asioita olen halunnut kuvissa ilmentää – hassuttelua unohtamatta, Pelho sanoo.

Kuvittaja toivoo, että joulukalenterin kuvat herättävät kalenterin saajissa hymyä ja iloa.

– Ja oivallusta siitä, että ilo on pienissä ja joskus yllättävissä asioissa.

Kouvolan lisäksi pääkaupunkiseudun seurakuntien tuottamaa joulukalenteria jaetaan tänä vuonna myös Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa, Keravalla, Seinäjoella, Vaasassa, Porvoossa, Kuopiossa ja Tammisaaressa.

2023-11-17 10:43:00.0