Myllykosken kirkko

Myllykoskentie 5, 46800 Myllykoski

Myllykosken kirkko

Vuonna 1929 perustettiin Myllykosken-Viialan pikkukirkkoyhdistys, jonka tavoitteena oli kirkon rakentaminen Myllykoskelle. Myllykosken merkittävä työllistäjä Yhtyneet paperitehtaat Oy tarjosi tontin ja rahoitti kirkon rakentamisen. Paperitehtaan hallituksen puheenjohtajan kenraali Rudolf Walden näki kirkon erääksi kaikkein keskeisimmistä yhteiskunnan kulmakivistä.

Arkkitehti W. G. Palmqvistin suunnittelema kirkko valmistui vuonna 1936. Kirkko on päätytornillinen, tiilestä muurattu pitkäkirkko, joka on rapattu valkoiseksi. Kirkon 45 metriä korkean tornin yläosa on tiilipintainen ja huippua koristaa Rudolf Waldenin toivomuksesta asetettu neonristi. Kirkossa on tiilikatto. Tornin huipun materiaalina on patinoitunut kupari. Kirkon sokkeli on graniittia.

Kirkkosali on mitoitettu noin 400 henkilölle ja siellä on kiinteät penkit. Alttari sijaitsee kirkkosalista erotetussa kuoriosassa, jonka lattiapinta on muutaman askelman kirkkosalia ylempänä. Alttaritaulun on maalannut taiteilija Martti Rannila. Taiteilija Viktor Jansson on muotoillut alttaritaulun yläpuolella olevan ”Vapahtajaa ristillä” kuvaavan pronssisen veistoksen sekä sivuseinällä olevan Jeesusta ja Pietaria esittävän korkokuvan. Urkuparvella sijaitsevat alkuperäiset urut, joita Kangasalan urkurakentamo uusi vuonna 1985. Uruissa on 18 äänikertaa. Näihin koristeellisiin tyyliurkuihin on vaikuttanut pohjoiseurooppalainen barokkiperinne. Kirkon akustiikka sopivine jälkikaikuineen, toimii erinomaisena musiikin esittämispaikkana kuoroille sekä erilaisille musiikkiesityksille. Porrastettu alttarirakenne toimii esiintymiskorokkeena.

Kirkkosalin peruskorjaus toteutettiin 2007. Samassa yhteydessä kirkko sai uudet kirkkotekstiilit. Tekstiilit suunnitteli Johanna Pesonen ja toteutuksesta vastasi Atelje Solemnis.

Kirkkosalin lisäksi alkuperäiseen kirkkorakennukseen kuuluu pieni ja matala siipiosa, jossa on seurakuntasali. Kirkko- ja seurakuntasalin välissä on liukuovet. Seurakuntasali on kalustettu irtopöydillä ja tuoleilla. Istumapaikkoja on 36 henkilölle ja se soveltuu perhejuhliin ja kokouksiin. Seurakuntasalin yhteydessä on pieni keittiötila. Sakasti sijaitsee kuorin ja seurakuntasalin välissä.

 

Tekstiruutu: Tekstiruutu:

 

Kirkkosalissa kiinteät penkit n. 400 henkilölle

Sivusalissa pöytäpaikat 36 henkilölle

Tilassa piano, äänentoisto ja pieni keittiö.

Induktiosilmukka
wc
Esteetön kulku

Sijainti kartalla

Tapahtumat

su 1.10. klo 10.00

Myllykoskentie 5, 46800 Myllykoski

Kansankirkon messu Myllykoskella

Myllykoskella Kansankirkon messu
su 8.10. klo 10.00

Myllykoskentie 5, 46800 Myllykoski

Messu

Messu Myllykoskella