Jaalan kappeliseurakunta

Jaalan kappeliseurakunta syntyi vuonna 2009 Kouvolan seurakuntayhtymän perustamisen myötä, kun Jaalan 135-vuotias seurakunta liitettiin osaksi Kuusankosken seurakuntaa.

Jaalan kappeliseurakunta edustaa jaalalaisia perinteitä ja vireää kirkollista hengenelämää kaikkiaan kahdessatoista kylässä ja kirkonkylän taajamassa. Kappeliseurakunnassa työskentelee oma kappalainen, diakoniatyöntekijä, kanttori, lastenohjaaja ja lähetyssihteeri. Monipuolista toimintaa järjestetään Jaalan kirkossa, toimitilassa, kesäkodissa ja nuorisotilassa.

Jumalanpalvelukset, musiikkitapahtumat, kinkerit, kylätoiminta, kesävieraiden kirkkopyhä ja lähetyksen kesäkahvila kutsuvat mukaan sekä ympärivuotisia asukkaita, että kesäjaalalaisia.

Olemme sinua varten

Seurakunnan työntekijät haluavat tukea kaikenlaisissa elämäntilanteissa keskustellen ja rukoillen kanssasi. Jos haluat varata seurakunnan tiloja tai sinulla on ideoita tai kysymyksiä toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä seurakuntatoimistoon. Kasteet, vihkimiset ja hautajaiset varataan keskusrekisteristä.

Yhteystiedot

Seurakuntatoimisto

Keskusrekisteri

Ota yhteyttä

Minna Tanska
Jaalan kappalainen
Jaalan kappeliseurakunta
 

Ota yhteyttä

Merja Laiho
Jaalan lastenohjaaja
Jaalan kappeliseurakunta