Yhteiset pelisäännöt Elimäen seurakunnan leireillä

Tutustu tällä sivulla oleviin pelisääntöihin ennen Elimäen seurakunnan leirille lähtöä ja merkitse turvallisuuskyselyyn, että olet lukenut säännöt ja sitoudut noudattamaan niitä. Oletamme, että jokainen leirille tulija on tutustunut näihin sääntöihin, joten leireillä säännöt käydään läpi tiivistettynä versiona.

Ennen leiriä ja huoltajalle

  1. Leirille tuleminen edellyttää, että leirilä̈inen ja hänen vanhempansa tuntevat alla olevat pelisäännöt ja sitoutuvat noudattamaan niitä. Oletamme että näin on, sillä turvallisuuskyselyyn on rastitettu sitoutumiseen liittyväkohta.

  2. Leirille saapuessaan jokainen leiriläinen palauttaa täytetyn turvallisuuskyselyn leirin ohjaajalle tai isoselle. Turvallisuuskyselyt ovat luottamuksellisia ja niitä säilytetään pitäen mielessä yksityisyytesi. Olet saanut turvallisuuskyselyn leirikirjeen mukana tai tulostanut sen TÄSTÄ. Mikäli et ole saanut kyselyä tulostettua, on ohjaajilla mukana leirillä muutama tyhjä kysely, jonka voi täyttää leirille tullessaan, tai tarvittavat tiedot voi kirjata erilliselle paperille.
    HUOM! Ripareiden osalta turvallisuuskysely palautetaan jo toukokuun ryhmäytyspäivään.

  3. Mikäli leiriläisellä on allergioita tai muita asioita, joista leirin ohjaajien on hyvä tietää (esim. oppimisvaikeudet, lääkitys, jokin sairaus tai lähipiirissä tapahtunut iso muutos), kerro niistä ilmoittautumisen yhteydessä, sekä turvallisuuskyselyssä.

  4. Olosuhdemuutoksista esim. äkilliset sairaudet, lääkitys, muuttunut huoltajuus tms. on ilmoitettava leirin johtajalle viimeistään leirin alussa joko turvallisuuskyselyssä tai suullisesti.

  5. Jos olet ollut sairaana, tai perheessänne on ollut jokin tarttuva tauti, juuri ennen leiriä. Ota yhteyttä ohjaajiin. Leirille ei saa tulla kipeänä. Leirioloissa pöpöt liikkuvat helpommin. Älä laita pahaa kiertämään!

  6. Huoltaja, saat soittaa vetäjille, myös tekstari toimii. Soitamme takaisin, jos emme pysty vastaamaan heti. Jos lapsi soittaa/viestii leiriltä ja kertoo tietoja (esim. on yksinäinen, kiusataan, on kipeä) joita vetäjien on hyvä tietää, soita ja kerro. Jos lasta on esim. jännittänyt kovasti ennen leiriä, voit soittaa meille ja kysyä miten hänellä sujuu. Ota huomioon että leirillä ei voi olla kokoajan tavoitettavissa, mutta soitamme kun ehdimme.

     

    Yleinen turvallisuus ja ohjelma

    Leirinsäännöt käydään läpi jokaisen leirin alussa. Pelisäännöt:

  7. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kiusaamiseen puututaan välittömästi jos sitä havaitaan.

  8. Leiriläisten on noudatettava leirin päiväohjelmaan merkittyä, tai muutoin annettuja määräaikoja. Isoset ja vetäjät auttavat. Vapaa-aika on määritelty erikseen. Päiväohjelmaan merkitty ohjelma on yhteistä ja siihen tulee leirille osallistujan osallistua.

  9. Älä valehtele. Esim. jos joku menee rikki vahingossa, niin tule ja kerro. Vastaa omista teoistasi.

  10. Asiat ovat sovittavissa, mutta vaatimalla ei yleensä saa mitään.

  11. Parvekkeen kaiteilla ei istuta, eikä roikuta saati leikitä. Myöskään ikkunoissa ei saa istua, roikkua tai muutoinkaan keikkua.

  12. Jokaisella leirillä on määritelty hiljaisuus, jolloin nukutaan ja annetaan muiden nukkua. Väsymys on yksi suurimmista riskitekijöistä leiriolosuhteissa. Jos yöllä tulee jokin hätä, käänny ensisijaisesti yövahdin puoleen.

  13. Leireillä on yleensä mahdollisuus saunomiseen. Pitkillä leireillä peseytyminen valitsemallasi tavalla on pakollista.

  14. Omien vapaa-ajanviettovälineiden (esim. kitara, kirja, kuulokkeet tai amerikkalainen jalkapallo) on sallittu. Älä ota mukaasi omia stereoita, matkakaiuttimia tai muitakaan kovaäänisiä musiikinkuunteluvempaimia. Älä myöskään ota mukaasi tietokonetta, tablettia tai muuta vastaavaa.

  15. Arvoesineet tuot omalla vastuulla leirille, niitä ei ole vakuutettu ja esimerkiksi Tolkilassa ei ole lukittavia kaappeja. Esineitä ei ole vakuutettu, mutta jos jokin menee ohjatussa toiminnassa rikki niin keskustellaan tapauskohtaisesti korvataanko sitä osittain tai kokonaan.

  16. Uiminen on sallittu vain uimavalvojan ollessa rannassa. Uima-alue on määritelty poijunarulla. Sitä ei saa ylittää. Jos turvallisuuskyselyssäsi lukee, ettet osaa tai saa uida, pidämme siitä leirillä kiinni.

  17. Luvaton tulenteko on sekä ulkona, että sisällä kielletty, myös tulentekovälineiden hallussapito on kielletty. Aiheettoman palohälytyksen aiheuttamisesta seuraa lasku, älä siis leiki paloilmaisimien kanssa.

     

    Leirialue

  18. Leirialueelta poistuminen on kielletty ilman leirin ohjaajan lupaa. Leirialue kerrotaan leirin alussa leiriläisille. Leirikohtaisesti sovitaan, millä alueella saa kulkea vapaasti ja onko leirialueella sellaisia paikkoja, joihin mennään vain yhteisesti tai valvotusti.

  19. Leirialue ja rakennukset on pidettävä kunnossa ja siistinä. Jokaisen leirin lopussa siivoamme, joten siivoa niin paljon kuin jätät taaksesi. Pitkillä leireillä siivotaan joka päivä. Leirikeskukselle aiheutetuista tahallisista vahingoista tekijä ja/tai hänen huoltajansa ovat korvausvelvollisia.

  20. Tapaturmat on ilmoitettava välittömästi leirin johtajalle mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Seurakunnalla on henkilöitä koskeva tapaturmavakuutus leirialueella.

  21. Ulkopuolisten vierailut tapahtuvat vain leirin johtajien kanssa etukäteen sovitulla tavalla ja ajalla.

     

    Valokuvaaminen (videokuvaaminen) - ja niiden käyttö

  22. Elimäen seurakunnan lasten- ja nuortenleireillä ja retkillä kuvaaminen on sallittu. Muistoja on mukava saada. Kuvaaminen on harvoin ongelma, mutta kuvan käyttö saattaa olla.

  23. Mieti tarkkaan mitä asioita julkaiset someen leirin aikana. Jos jonkin asian julkaiseminen mietityttää, kysy ohjaajilta tai isosilta, onko sen julkaiseminen sopivaa/sallittua.

  24. Ryhmäkuvat ovat yleensä helppoja, harmittomia ja vaarattomia julkaistavia. Katso/katsomme kuitenkin tarkkaan, jos niitä julkaistaan! Yksittäisiä henkilöitä koskevissa julkaisuissa kannattaa olla erittäin tarkka.

  25. Huomio maalaisjärki kun laitat julkiseksi kuvan, tai videon, jossa esiintyy muita kuin sinä! Kysy aina etukäteen lupa kuvien julkaisuun, etenkin jos sinulla käy edes etäisesti mielessä että joku saattaa loukkaantua.

  26. Valokuvia saa lähtökohtaisesti käyttää ei-kaupallisiin tarkoituksiin ilmaiseksi, mutta kaupallisiin tarkoituksiin tarvitaan kohteen lupa! Eli voit, ja myös Elimäen seurakunta voi, julkaista otettuja kuvia ja videoita Facebookissa, Instagramissa yms. palveluissa sekä nettisivuilla, blogeissa yms. että lehtiuutisessa jossa käsitellään retkeä/leiriä. Sen sijaan mainoksissa ei voi ilmaan lupaa kuvasi julkaista.

  27. Kuvan julkaisija on kuitenkin aina vastuussa julkaisusta! Toisen ihmisen kiusaaminen, loukkaaminen tai muuten huonoon valoon saattaminen valokuvin tai videoin, on rikoslain mukaan rangaistava teko! (Rikoslaki 24 luku, 6 §)

  28. Kukaan EI saa kuvata saunassa, suihkutiloissa tai wc-tiloissa. (Rikoslaki 24 luku, 6 §) Ilmoitamme näistä poliisille. Lähtökohtaisesti myös uimapaikalla kuvaaminen on kielletty, ellei se ole jotenkin erikseen perusteltua ja/tai valvottua.

  29. Elimäen seurakunta mahdollisesti julkaisee tehdyt leirivideot Youtubessa piilotettuina videoina, jolloin niihin pääsee vain suorilla linkeillä, jotka saa ohjaajilta, isosilta sekä rajoitetusti Elimäen seurakunnan kotisivuilta. Tästä informoimme leirikohtaisesti.

  30. Jos jostain erityisestä syystä sinusta otettuja kuvia ei saa julkaista, kerro se etukäteen.

     

    Lue lisää esimerkiksi

    http://www.timolaine.fi/missa-saa-kuvata/

    http://digi-ope.com/blog/?p=361

                         

    Pä̈ihteet

    Päihteiden tuominen leirialueelle, ja niiden vaikutuksen alaisena oleminen, on yksiselitteisesti kielletty. Kiellettyjä aineita ovat nikotiinituotteet, alkoholi, huumausaineet sekä energiajuomat ja niihin rinnastettavat tuotteet.

     

    Puuttumisen keinot ja tavat

    Jos leirielämä ei jostain syystä sujukaan, voimme puuttua asiaan tilanteesta riippuen seuraavin keinoin:

    ohjata ja neuvoa,

    puhutella,

    pyytää säilytykseen (enintään leirin ajaksi) häiritsevä esine/asia (esim. kännykkä, tietokone, sytkäri, veitsi, päihteet),

    soittaa kotiin,

    pyytää vanhemmat leirille palaveriin,

    keskeyttää leirin,

    soittaa poliisille tai tehdä lastensuojeluilmoituksen.

     

    Leirin yleisestä turvallisuudesta vastaa leirin turvallisuusvastaava yhdessä muiden vetäjien ja isosten kanssa. Turvallisuusvastaava hoitaa ongelmatilanteet ja tarvittaessa häneen kannattaa olla yhteydessä. Jos toimintamme on mielestäsi epäasiallista tai puutteellista, kerro turvallisuusvastaavalle, tai tarvittaessa kirkkoherralle. Jos edellä mainitut viranhaltijat eivät reagoi riittävällä vakavuudella, voit tehdä vapaamuotoisen kirjelmän Elimäen seurakuntaneuvostolle.