Yhteislaulut Kouvolan Keskuspuistossa 24.8.2017

Skansenin tyyliin, Lutherin hengessä

Vanhoja poikia viiksekkäitä

  (säv. ja san. Juha Vainio)

 

 1.Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Huuliharppua soittaa, ja norppa
nousee pinnalle pärskähtäen.

Aallon alla se suunnisti soittajan luo,
sille tuttua tutumpi on sävel tuo.
Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää,
hyvin hylje sen ymmärtää.

Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhoja poikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.

2.Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi kuten norppa,
myös sen kumppanin kohtalo vei.

Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan,
kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
yksi ymmärtää kaipuun sen.

Tanssittu koskaan ei….

 3.Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Lepokivellään iäkäs norppa
katsoo ystävää ymmärtäen.

Suuri Saimaa, mut naista sen rannoilta vaan
ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan.
Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen
olla sukunsa viimeinen.

Tanssittu koskaan ei…

Kulkurin iltatähti

(säv. Martti Ounamo, san. Orvokki Itä)

1.Ei kotini ovi ees narahtanut,
poika kun maailmalle lähti.
Synkkänä poikaa se tuijotti vain,
 yksi vain kirkasti taivallustain:
kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.

2.Ei taattoni neuvoja tarjonnutkaan,
poika kun maailmalle lähti.
Moitetta matkani neuvoksi sain,
yksi ei moittinut, ymmärsi vain:
kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.

3.Ei äitini evästä antanut, ei,
poika kun maailmalle lähti.
Kieltävän katseen vain evääksi sain,
yksi ei kieltänyt, armahti vain:
kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.

4.Ei tyttöni huivia heiluttanut,
poika kun maailmalle lähti.
Syytökset sydämen muistoksi sain,
yksi ei soimannut, syyttänyt lain:
kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti.

 

Yksinäinen saarnipuu

 (säv. ja san. Juha Vainio)

 

1.On keskellä meren selkää luoto armoilla aallokon.
 Sinne lintukin pesiä pelkää, tyrsky lyö yli kallion.
Miten sattuikaan sinne juurtumaan yksinäinen saarnipuu,
paikkaan sellaiseen, johon kyennyt ei elollinen mikään muu.
Miten sattuikaan sinne juurtumaan yksinäinen saarnipuu.
Yksinäinen saarnipuu.

2.Vaan jostakin tuuli tuonut saarnen siemenen sinne on.
Miksi luoto lie oikkunsa luonut päälle laakean kallion?
Se on kasvumaa, johon istuttaa ihminen ei mitään vois.
Kukaan siksi ei arvaa kitkemäänkään mennä sieltä mitään pois.

3.Kun siemenen tuuli kantoi, otti pienen, mut vahvimman.
Kasvupaikan tuon karuimman antoi, koska puun uskoi juurtuvan.
Luojan tehtävää täyttää tärkeimpää yksinäinen saarnipuu.
Oottaa hetkeä, jolloin rantalehdot kuolemasta havahtuu.

Kunhan luodon luo tuuli tiedon tuo, täyttymys tää tapahtuu:
Silloin matkaan sen antaa siemenen tuo yksinäinen saarnipuu.

 Mun sydämeni tänne jää

 (säv. Veikko Samuli, san. Juha Vainio)

 

 1.Mun sydämeni tänne jää, kun aika on mun mennä pois.
Syystuuli soi, se vaikeroi kuin kaiken tietää vois.
Mun sydämeni tänne jää terään kukan kuihtuneen,
kun itse saan vain viivähtää kesäiltaan viimeiseen.

 

Kun mennyt oon, niin kuulet kai kuiskeen rantamainingin.
 Jos uskot enemmän kuin luulet, siinä sua tervehdin.
Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulut lintujen.
Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen.

 

2.Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on.
Sen tavoita, jos haluat, vaik maa ois lauluton.
Mun sydämeni tänne jää aina asuinpaikalleen,
vaik itse saan vain viivähtää kesäiltaan viimeiseen.

Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulut lintujen.
Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen:
Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on.
Sen tavoitat, jos haluat, vaik maa ois lauluton.

Mun sydämeni tänne jää aina asuinpaikalleen,
vaik itse saan vain viivähtää kesäiltaan viimeiseen.

Lentäjän poika

 (säv. ja san. Edu Kettunen)

1.Minä istuin kiitotien päähän, jäin ihmettä katselemaan.
Kone kaunis, kuin lentäjän luusta tehty, yllytti moottoreitaan.
Minä ihailin villiä voimaa, minä nöyristä lapsista nöyrin.
 Ja kun moottorit ampuivat sankarit matkaan,
jäin seuraavaa odottamaan.

Minä olin lentäjän poika, lähes sankari siis itsekin.
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut,
vielä isäänikin paremmin.

2.Minä nukahdin hallien varjoon, unen kerosiininkatkuisen näin:
Minä näin lentäjän huimapäisen ja varman syöksyvän ylöspäin,
ylöspäin, läpi pilvien peiton, kohti ilmailun historiaa.
Jetin siivillä kuohui jo auringonkulta, kun se irtosi otteesta maan.

Minä olin lentäjän poika…

3.Lentokenttien aavoilla tuulee niin kuin ulapalla autiomaan.
Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä, ovi miltei mahdottomaan.

Minä olin lentäjän poika…

Sankarit

 (säv. ja san. J. Karjalainen)

1.Keitä ne on, ne sankarit, sellaiset sankarimiehet,
joita koko valtakunta arvostaa?
Keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankarinaiset,
jotka tosi työstä palkintonsa saa?

Me ollaan sankareita kaikki,
kun oikein silmin katsotaan,
me ollaan sankareita elämän
ihan jokainen.

2.Keitä ne on, ne sankarit, sellaiset sankarinaiset,
 jotka tosi paikan tullen pelkäävät?
Keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankarimiehet,
jotka rahaa kadunkulmilla kerjäävät?

Me ollaan sankareita…

3.Keitä ne on, ne sankarit, elokuvan sankarinaiset,
jotka kauneudellaan kaikki lumoaa?
Keitä ne on, ne sankarit, elokuvan sankarimiehet,
jotka heikompansa tieltään kumoaa?

Me ollaan sankareita…

 Väliaikainen

 (säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen)

 1.Elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen.
Ilon hetki myös helkkyvin riemuineen, se on vain väliaikainen.
Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus
ja pettymys tuo – totta tosiaan – väliaikaista kaikki on vaan!

 

2.Tuoksu viehkeinkin kauneimman kukkasen se on vain väliaikainen.
Aika kultaisen, heljimmän nuoruuden se on vain väliaikainen.
Sinun tyttösi hempeä kauneus sekä huulien purppurapunerrus
ja hymynsä tuo – totta tosiaan – väliaikaista kaikki on vaan!

 

3.Hurma viinin, mi mieltäsi nostattaa, se on vain väliaikainen,
Ja se heili, joka helyt meillä ostattaa, se on myös väliaikainen.
Tämä elomme riemu ja rikkaus sekä rinnassa riehuva rakkaus
ja pettymys tuo – totta tosiaan – väliaikaista kaikki on vaan!

 

 Myrskyn jälkeen

 (säv. Veikko Samuli, san. Kari Tapio)

1.Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen,
päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen.
 Ja jos satanut on liikaa sydämeen,
kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen.

Liian kauan omin voimin harhailin,
elin niin kuin mul ois valta kapteenin.
Moneen väärään vuonoon purteni mun ui,
kunnes karikolle ylpeys murentui.

Myrskyn jälkeen on poutasää,
vihdoin oon sen saanut ymmärtää.
Nyt sen nään: ei voi yksikään
päättää päivistään, ne määrätään.
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
auringon taas käyvän hehkumaan.
Tiedän tään: vielä kerran nään
sateenkaaren pään ja sinne jään.

 

2.Nyt sen tajuan: ei jaksa lintukaan
yksin vaeltaa, se liitää parvessaan.
Aidon ystävyyden silta kaarineen
päivän valon lailla kantaa sydämeen.

Myrskyn jälkeen…

 Sininen ja valkoinen

 (säv. ja san. Jukka Kuoppamäki)

 1.Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

 2.Juuret kasvoi maahan sen, kylmän sekä routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin lujuudessa graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.
Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.

Sininen on taivas,…

Suojelusenkeli

(säv. P. J. Hannikainen, san. Immi Hellén)

1.Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy, vaan ihana enkeli vieressä käy.

2.On pimeä korpi ja kivinen tie, ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois.

3.Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois
sun kättäsi enkelin kädestä pois, sun kättäsi enkelin kädestä pois.

 Taivas on sininen ja valkoinen

 (suomalainen kansanlaulu)

 1.Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä,
taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä;
niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä,
niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä.

2.Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani,
enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani;
synkkä metsä, kirkas taivas, ne tuntee mun huoliani,
synkkä metsä, kirkas taivas, ne tuntee mun huoliani.

Täällä Pohjantähden alla

 (suomalainen kansansäv., san. Juhana Fredrik Granlund)

 

 1.Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme,
mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.

2.Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,
siellä ilo loppumaton niin kuin enkeleillä,
siellä ilo loppumaton niin kuin enkeleillä.

3.Täällä sydän huokailee ja itku silmän täyttää,
siellä sydän iloitsee ja silmä riemun näyttää,
siellä sydän iloitsee ja silmä riemun näyttää.

4.Sinne toivon siivillä jo sydän pieni lennä!
Siellä kun on kotomaani, sinne tahdon mennä,
siellä kun on kotomaani, sinne tahdon mennä.

 Täällä Pohjantähden alla

 (säv. Petri Laaksonen, san. Turkka Mali)

1.Täällä Pohjantähden alla korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla taivas täyttyy purppuralla,
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.

Ja alla Pohjantähden minä tulen, minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen.
 Ja alla Pohjantähden minä tulen, minä lähden
ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen.

2.Täällä Pohjantähden alla murheita on laulajalla,
täällä kuu kumottava on myös alakuloinen.
Täällä Pohjantähden alla hiipii sieluun asti halla
ja tunteet tappamalla rikki repii sydämen.

 Ja alla Pohjantähden…

                

 Satumaa

 (säv.ja san. Unto Mononen)

1.Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.
Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.

Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois,
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan.
Vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan.

2.Lennä laulu sinne, missä siintää satumaa,
sinne, missä oma armain mua odottaa.
Lennä laulu sinne lailla linnun liitävän,
kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.

Oi jospa kerran…

Jumala ompi linnamme

(säv. ja san. Martti Luther)

1.Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan,
on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja, kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen, ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.

2.Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää.
Jos veis ne henkemme, osamme, onnemme,
ne heidän olkohon, vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.

Illan solistit:
Teija Kapiainen
Iiro Palosara
Terhi Paukku
Marianna Pellinen

 Illan bändi:
 Timo Sorvo, kitara
 Kalle Kurki, basso
 Risto Eskola, koskettimet
 Janne Aalto, rummut

 Illan juontajat:
Katharina von Bora, Johanna Pesonen
Martti Luther,  Risto Pesonen

Illan äänentoisto:
Joonas Soininen