Uutislistaukseen

Jumalanpalvelukset avautuvat kirkkovieraille Kouvolassa

Avoimet jumalanpalvelukset käynnistyvät Kouvolan seurakunnissa kesäkuussa.

Jumalanpalveluksessa pappi alttarilla, bändi laulaa ja soittaa sekä jumalanpalvelusvieraita.

Kouvolan seurakuntien jumalanpalvelukset avautuvat kirkkovieraille jälleen kesäkuussa. Arkistokuva Tuomasmessusta Voikkaan kirkossa. Kuva: Kouvolan kameraseura

Uutinen päivitetty 11.6.2021

Osa Kouvolan alueen seurakunnista avaa jumalanpalvelukset kirkkovieraille jo sunnuntaina 13. kesäkuuta. Tulevana sunnuntaina 13.6. messu eli ehtoollisjumalanpalvelus vietetään yleisölle avoimena tilaisuutena klo 10 Elimäen, Jaalan, Inkeroisten ja Valkealan kirkoissa. Kokonaisuutena Kouvolan seurakunnat avaavat ovet jumalanpalveluksiinsa sunnuntaina 20. kesäkuuta alkaen.

Jumalanpalvelukset on mahdollista avata kävijöille, koska Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kumonnut kokoontumisrajoitukset Kymenlaakson alueella. Kouvolan seurakuntayhtymä noudattaa toiminnassaan aluehallintoviraston ja Kymsoten ohjeistusta.

– Voimme jälleen iloita yhteisestä rukouksesta, leivän murtamisesta eli ehtoollisesta ja yhteydestä, kuten Apostolien teoissa kuvataan kristillisen alkuseurakunnan elämää. Ne ovat kristityn matkaeväitä, Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström iloitsee jumalanpalvelusten avautumisesta.
– Toivottavasti kirkkopolku ei nurmetu, ja ihmiset löytäisivät jälleen kirkon yhteyteen, Keijo Gärdström toivoo.

Kirkoissa huomioidaan osallistujien terveysturvallisuus

Jumalanpalvelukseen kirkkoon voi saapua vain täysin terveenä sekä turvallisuusohjeita noudattaen. Kaikissa Kouvolan seurakuntayhtymän kirkkotiloissa huomioidaan osallistujien terveysturvallisuus ja tarjotaan käsidesiä sekä kasvomaskeja jumalanpalveluskävijöille. 
Kouvolan seurakuntien jumalanpalveluksia voi seurata edelleen myös verkossa. Tietoa jumalanpalvelusten lähetyksistä löytyy osoitteessa kouvolanseurakunnat.fi/jumalanpalvelus.

Kasteen, kirkkohäiden ja hautajaisten järjestäminen helpottuu

Kaste, kirkollinen vihkiminen ja hautaan siunaaminen on jatkossa mahdollista toteuttaa Kouvolan alueella ilman henkilömäärärajoituksia. Erikseen määriteltyjä turvavälejä ei tarvitse enää noudattaa, mutta riittävä väljyys osallistujien välillä tulee kuitenkin huomioida sekä seurakunnan tiloissa että yksityistilaisuuksissa. Seurakuntayhtymän tiloihin on määritelty henkilömäärät, joita noudattamalla turvalliset etäisyydet on mahdollista säilyttää tilaisuuksissa. Kirkollisesta toimituksesta vastaava pappi sopii toimituksen käytännön järjestelyistä suoraan omaisten kanssa.

Seurakuntien ajankohtaiset tapahtumatiedot löytyvät verkosta

Kouvolan seurakuntien kesäsivu verkossa kokoaa yhteen ajantasaiset tiedot seurakuntien kesätoiminnasta. Tiedot löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta kouvolanseurakunnat.fi/kesä.

Tue Jun 08 16:12:00 EEST 2021