Uutislistaukseen

Sytytä muistokynttilä Koskelan uhrin muistolle 5.3. klo 18-20

Kynttilöiden sytyttämisellä halutaan muistaa Koskelan uhria ja kiinnittää huomiota koulukiusaamiseen.

Lähikuvassa naisen kädet, jotka pitelevät palavaa kynttilää.

Kynttilöiden sytyttämisellä halutaan muistaa Koskelan uhria ja kiinnittää huomiota koulukiusaamiseen.

Koskelan nuoren uhrin muistolle sytytetään kynttilöitä lukuisissa eri kaupungeissa samaan aikaan ympäri Suomea. Muistokynttilöillä halutaan valtakunnallisesti kiinnittää huomioita koulukiusaamiseen ja vapaa-ajalla tapahtuvaan väkivaltaan sekä muistuttaa keinoista niiden lopettamiseksi. Muistokynttilät sytytetään perjantaina 5. maaliskuuta klo 18-20.

Sytytä muistokynttilä Kouvolassa, Jaalassa ja Valkealassa

Kouvolan Keskuskirkolle Muistokynttilän voi sytyttää kirkon edessä, jossa vahtimestari on paikalla opastamassa. Keskuskirkko on myös avoinna hiljentymistä varten klo 18-20. Paikalla on Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström.

Muistokynttilän voi sytyttää perjantaina klo 18-20 myös Jaalassa Jaalan kirkon maantien puoleiselle kiviaidalle ja Valkealassa kirkon aidalle. Voit sytyttää kynttilän myös kotonasi.

Tapahtuma järjestetään turvaohjeistuksia noudattaen. Kaikkia paikalle tulijoita pyydetään käyttämään maskia ja huolehtimaan turvaväleistä.

2021-03-02 15:43:00.0