Uutislistaukseen

Kouvolan seurakunnan iltapäiväkerholaiset mukana Taidepolulla

Iltapäiväkerholaiset ovat taiteilleet Keskuskirkon ikkunoihin lintuja ja lyhtyjä.

Kerholainen pitää käsissään punaista, askarreltua lintua.

Iltapäiväkerhoissa askarreltiin värikkäitä lintuja. Kuva: Kouvolan seurakunta.

Kouvolan seurakunnan iltapäiväkerholaiset osallistuvat ydinkeskustassa järjestettävään ulkoilmataidenäyttelyyn, Taidepolku Intoon. Kerholaiset ovat taiteilleet Keskuskirkon ikkunoihin lintuja ja lyhtyjä. 
– Linnut valikoituivat askartelun teemaksi, koska ne kuvaavat kevään odotusta ja Keskuskirkon läheisessä Kouvolatalon puistossa kuuluu Esa Kotilaisen äänitaidetta, lintujen liverrystä. Aiomme käydä kerholaisten kanssa puistossa ja tutustua muihinkin Taidepolun kohteisiin, kertoo lastenohjaaja Jaana Mäkelä.
– Askartelun lähtökohtana oli myös erilaisuus, joten teimme monenlaisia, värikkäitä lintuja pesäpuun oksille istumaan. 

Keskuskirkon ikkunoita voi ihailla turvavälejä noudattaen tammikuun loppuun saakka.
 

2021-01-15 16:03:00.0