Uutislistaukseen

Koronatilanne rajoittaa seurakuntien toimintaa tammikuun ajan

Kouvolan seurakuntien toiminta on pääosin tauolla 31.1. saakka. Kuitenkin osa lasten, alakouluikäisten ja rippikoululaisten ryhmistä kokoontuvat rajatusti jo tammikuussa.

Lapset leikkimässä kerhotilan lattialla leluilla.

Lapsia seurakunnan kerhossa Korialla. Kouvolan seurakuntien varhaiskasvatuksen ja koululaisten toiminta käynnistyy rajatusti tammikuussa. Kouvolan seurakuntayhtymän arkistokuva.

Kouvolan seurakuntayhtymä jatkaa viranomaisohjeistusten mukaisia rajoituksia toiminnassaan tammikuun loppuun saakka. Rajoituksia Kouvolan seurakuntien toiminnassa jatketaan 31.1. saakka siten, että jumalanpalvelukset yleisötilaisuuksina, aikuisten viikkotoiminta ja tapahtumat ovat tauolla.

Toimintaa avataan osittain lapsille ja koululaisille

Osa seurakuntien varhaiskasvatuksen ja alakouluikäisten toimintaryhmistä käynnistyvät kuitenkin jo tammikuun aikana. Toiminta jatkuu enintään 10 hengen kokoontumisina. Kouvolan seurakunnat viestivät toimintansa aloittavien lapsi- ja koululaisryhmien kokoontumisista. Kaikki toimintaryhmät noudattavat kokoontumisissaan koronatilanteen mukaisia turvallisuusohjeita. Seurakuntien järjestämät alakoululaisten iltapäiväkerhot jatkavat toimintaansa kevätkaudella Kouvolan kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ohjeiden mukaisesti.

– Esimerkiksi pienten koululaisten kerhoissa tämä tietää joitakin muutoksia, koska henkilömäärä on rajoitettu. Kerhojen lapsimäärää tasataan jakamalla kerhokertoja ryhmän kesken. Tästä syystä on tärkeää seurata juuri oman kerhon tiedotteita, sanoo kasvatuksen työalan kappalainen Johanna Pesonen Anjalankosken seurakunnasta.

Rippikouluista viestitään suoraan rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen

Kevätkaudella alkavat myös Kouvolan seurakuntien järjestämät rippikoulut, jotka suunnitellaan nykyinen koronatilanne huomioiden. Seurakunnat ovat suoraan yhteydessä rippikoululaisiin sekä heidän huoltajiinsa rippikoulujen käytännön toteutuksesta.

Piispa Häkkinen: ”Lasten ja nuorten toiminnan jatkuminen hyvä pyrkiä turvaamaan”

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen huomioi seurakunnille 7. tammikuuta lähetetyssä kirjeessä, ettei seurakuntien ole omilla päätöksillään syytä rajoittaa toimintaansa enempää kuin mikä on viranomaisohjeiden valossa välttämätöntä. Erityisenä huomion kohteena on lasten ja nuorten toiminta seurakunnissa.

– Seurakunnissa tulee noudattaa alueellisia ohjeistuksia lasten ja nuorten toiminnan järjestämisestä. Lasten ja nuorten tilaisuuksilla on kokonaisvaltaiselle terveydelle merkittäviä vaikutuksia, joiden vuoksi lasten ja nuorten toiminnan jatkuminen on hyvä pyrkiä turvaamaan. Myös lasten ja nuorten toiminnassa on luonnollisesti otettava huomioon turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt, piispa Seppo Häkkinen toteaa tuomiokapitulin lähettämässä kirjeessä. 

Kasteet, häät ja hautajaiset jatkuvat 10 henkilön osallistujamäärällä 31.1. saakka

Kirkollisten toimitusten, eli kasteiden, häiden ja hautaan siunaamisten, osallistujamäärä on enintään 10 henkilöä tammikuun loppuun saakka. Hautaan siunaamisissa voivat olla läsnä vainajan kaikkein lähimmät omaiset, vaikka tämä ylittäisikin annetun 10 henkilön rajan. Kirkollisten toimitusten yhteydessä järjestettävät yksityiset juhlatilaisuudet, jotka toteutetaan Kouvolan seurakuntien tiloissa, noudattavat myös 10 hengen osallistujamäärää.

Asiakaspalvelu toimii puhelimitse, sähköpostitse ja asiakaspalvelupisteissä

Kouvolan seurakuntien seurakuntatoimistojen asiakaspalvelu on tavoitettavissa puhelimitse sekä sähköpostilla. Toimitusvaraukset-yksikön asiakaspalvelu sekä hautaus- ja puistopalvelujen toimisto palvelevat niiden aukioloaikoina asiakkaita Kouvolan seurakuntakeskuksessa Savonkadulla turvaohjeita noudattaen.

Jumalanpalveluksiin voi osallistua verkon välityksellä

Sunnuntaijumalanpalvelukset välitetään Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavan kautta eri Kouvolan alueen kirkoista. Lisäksi Kouvolan seurakunnat lähettävät muun muassa jumalanpalveluksia, hartauksia ja lasten kirkkomuskareita omilla viestintäkanavillaan. Viestimme jumalanpalveluksista verkossa osoitteessa: kouvolanseurakunnat.fi/jumalanpalvelus

Fri Jan 08 12:14:00 EET 2021