Uutislistaukseen

Kouvolan seurakunnat lähettävät jumalanpalveluksia verkossa

Seurakuntien jumalanpalvelukset yleisötilaisuuksina jäävät tauolle ainakin vuoden loppuun saakka.

Kuvassa naisen kädet ristissä raamatun päällä ja avoinna olevan kannettavan tietokoneen päällä.

Kouvolan seurakuntien jumalanpalveluksiin voi osallistua rajoitusten aikana verkon kautta. Kuva: Adobe Stock

Jumalanpalvelukset toteutetaan sanajumalanpalveluksina. Seurakunnat harkitsevat erikseen mahdollisuutta järjestää ulkona hartaustilaisuuksia 20.12. alkaen. Kirkkolain mukaan jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten jatkuminen on turvattava kaikissa olosuhteissa.

Sunnuntaijumalanpalvelukset välitetään Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavan kautta. Jumalanpalveluslähetykset tulevat vuorotellen Kouvolan alueen eri kirkoista. Lisäksi paikallisseurakunnat lähettävät jumalanpalveluslähetyksiä omilla somekanavillaan. Katso tiedot jumalanpalveluksista verkkosivuiltamme www.kouvolanseurakunnat.fi/jumalanpalvelus.

Kokoava toiminta jää pääasiassa tauolle

Kasteita, avioliittoon vihkimisiä sekä hautaan siunaamisia lukuun ottamatta Kouvolan seurakuntien muu kokoava toiminta, kuten konsertit ja tapahtumat, sekä koululaisten, nuorten ja aikuisten pienryhmätoiminta jäävät tauolle ainakin vuoden 2020 loppuun asti. Jumalanpalvelukset toimitetaan ilman läsnäolevaa seurakuntaa vuoden loppuun saakka. Uudet AVIn asettamat rajoitukset Kymenlaaksossa ovat astuneet voimaan 1.12.

Alakoululaisten iltapäiväkerhot jatkavat toimintaansa Kouvolan kaupungin perusopetusta ja varhaiskasvatusta koskevien linjausten ja ohjeiden mukaisesti. Kouluikäisten ja nuorten pienryhmätoiminta jää tauolle vuoden loppuun asti. Varhaiskasvatuksen toimintaryhmät, joihin osallistuu vain lapsia, jatkuvat toistaiseksi vahvasti turvaohjeita noudattaen.

Seurakunnan työntekijät antavat tukea

Kouvolan seurakuntien työntekijät ovat käytettävissä. Työntekijöiden yhteystiedot löytyvät seurakuntien verkkosivuilta www.kouvolanseurakunnat.fi. Kirkon keskusteluavun Palveleva puhelin ja chat antavat tukea ja apua https://kirkonkeskusteluapua.fi/.

Osa kirkoista on avoinna viikolla hiljentymistä, rukousta ja keskusteluapua varten. Kirkkojen aukioloajat päivitetään verkkosivulle kouvolanseurakunnat.fi.

Kouvolan seurakuntien diakonia eli auttamistyö palvelee edelleen alueen asukkaita turvaohjeita noudattaen. Kouvolan seurakunnat jakavat jouluapua avuntarvitsijoille suunnitellusti. Apua tarvitsevia kouvolalaisia pyydetään olemaan yhteydessä oman kotiseurakunnan diakoniatyöntekijöihin. Apua on saatavilla ajanvarauksen kautta. Diakonian järjestämät yhteisruokailut jäävät tauolle.

Seurakuntatoimistot

Kouvolan seurakuntien seurakuntatoimistojen asiakaspalvelu on tavoitettavissa puhelimitse sekä sähköpostilla.
Toimitusvaraukset-yksikön asiakaspalvelu sekä hautaus- ja puistopalvelujen toimisto palvelevat asiakkaita Kouvolan seurakuntakeskuksella Savonkadulla turvaohjeita noudattaen.

Hautaan siunaamisissa läsnä vain lähimmät

Hautaan siunaamisissa voivat olla läsnä vainajan kaikkein lähimmät omaiset, vaikka tämä ylittäisikin annetun 10 henkilön rajan. Muissa kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä, seurakunnan työntekijät mukaan lukien. Perhejuhlien, mukaan lukien ristiäisten ja häiden siirtämistä on syytä harkita yksityistilaisuuksia koskevien uusien ohjeiden mukaisesti. Kasteen voi kuitenkin toimittaa myös perhepiirissä ilman kummien läsnäoloa, kunhan paikalla on kaksi todistajaa.

- Jokainen joulu on aina ainutlaatuinen. Tämä adventin- ja joulunaika näyttää olevan erityisen poikkeava, mutta joulun sanoma on muuttumaton. Meidän ei tarvitse pelätä, koska meillä on Vapahtaja. Joulu on aina keskellä pimeintä vuodenaikaa. Joulun ilosanoma valaisee kaiken pimeyden. Siksi voimme yhä toivottaa iloista joulunaikaa, sanoo Kouvolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Kimmo Ylikangas.

Laula joululauluja sosiaalisessa mediassa

Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa perutaan. Joululauluja pääsee laulamaan verkossa Kouvolan seurakuntayhtymän kanttorien ja kuorojen toteuttaman joululauluvideonkautta. Videotallenne julkaistaan 7.12. klo 10 Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavalla.

Kouvolan seurakunnat näkyvät somekanavissa koko joulun ajan. Esimerkiksi seurakuntien yhteinen somejoulukalenteri ilahduttaa Kouvolan seurakuntien Facebook-sivulla.

Rajoitusten ja suositusten noudattamisesta seurakunnan toiminnassa sekä niitä koskevista tilanne- ja tapauskohtaisista päätöksistä vastaa jokaisen seurakunnan kirkkoherra ja seurakuntayhtymän toiminnan osalta seurakuntayhtymän ylin johto.

 

Lisätietoja antavat:

Hallintojohtaja
Matti Ilmivalta
matti.ilmivalta@evl.fi
p. 040 667 1207

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Kuusankosken seurakunnan kirkkoherra
Kimmo Ylikangas
kimmo.ylikangas@evl.fi
p. 040 591 8415

Valmiuspäällikkö, kiinteistöpäällikkö
Jukka Reijo
jukka.reijo@evl.fi
p. 0400 650 981

2020-12-01 16:34:00.0