Uutislistaukseen

Diakoniatyön juhlaa 1.9.2020

Diakonian viran päivää eli D-dayta juhlitaan tänä vuonna tiistaina 1. syyskuuta. Kouvolan seurakunnissa järjestetään muutamia tapahtumia päivän kunniaksi. Diakonian viran päivää vietetään Kuusankosken, Anjalankosken, Valkealan ja Elimäen seurakunnissa.

Naispuolinen diakoniatyöntekijä istuu sohvalla ja hymyilee.

Diakonian viran päivää eli D-dayta juhlitaan tänä vuonna tiistaina 1. syyskuuta. Kouvolan seurakunnissa järjestetään muutamia tapahtumia päivän kunniaksi. Diakonian viran päivää vietetään Kuusankosken, Anjalankosken, Valkealan ja Elimäen seurakunnissa.
Diakonian viran päivä D-day nostaa esiin kirkon diakonian virkaa, ja nimi D-day tarkoittaa merkittävää päivää tai tärkeän tapahtuman aloituspäivää. 

Diakonian viran päivää vietetään evankelis-luterilaisessa kirkossa valtakunnallisesti. Kirkon diakonityö on kristilliseen rakkauteen perustuvaa avun antamista heille, joiden hätä on suurin, ja joita ei muuten auteta. Työn tarkoituksena on luoda iloa ja toivoa arjen keskelle ja kulkea ihmisen rinnalla elämän eri vaiheissa. Diakoniatyö tarjoaa keskusteluapua kaikille, ja antaa myös taloudellista tukea. Kouvolan seurakunnissa tätä työtä tekee 18 diakonia.


Tapahtumat Kouvolan seurakunnissa

Kuusankoski:
ti 1.9. klo 13-15 Kuusankosken kirkon alasalissa sekä piha-alueella tarjolla pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla sekä kahvia. Seurakunnan diakoniatyöntekijät tavattavissa.

Anjalankoski:
ti 1.9. klo 13-15 Anjalankosken diakoniatyö tarjoaa kahvit Hyvinvointiasemalla Myllykoskella. Kahvitus liittyy Kymsoten
hyvinvointiaseman ja päiväkeskuksen toimintaan ja niiden syksyn toimintakauden alkuun. Lisäksi
kahvitarjoilu Kohtauspaikassa klo 9-11.

Elimäki:
ti 1.9. klo 9-10 Elimäen seurakuntakeskuksella sekä Korian kirkolla aamukahvit ulkona.

Valkeala:
ti 1.9. klo 14-18 Valkealan seurakuntakeskuksen piha-alueella kahvitarjoilu, kirppis sekä seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. Lisäksi tietovisa, jossa kaikki osallistuneet palkitaan. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään sisällä. 

 

Kuvatiedot: Kirkon kuvapankki / Hannu Keränen

Lisätietoja:

Sirkku Nivala
Johtava diakoniatyöntekijä
Kuusankosken seurakunta
sirkku.nivala@evl.fi
040 518 2650

2020-08-26 09:19:00.0