Uutislistaukseen

Piispat tarkensivat jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallistujamäärää

Evankelis-luterilaisen kirkon piispat antoivat 19. toukokuuta tarkentavia ohjeita seurakunnille jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallistujamääristä kesäkuusta alkaen.

Jaalan kirkon kirkkosalissa ihmisiä kirkonpenkeissä, pappi saarnatuolissa ja gospelmessussa avustavan bändi...

Jumalanpalvelukset avoimina tilaisuuksina alkavat Kouvolan seurakunnissa sunnuntaina 7. kesäkuuta, huomioiden turvallisuusohjeet. Arkistokuva Jaalan kirkossa järjestetystä gospelmessusta. Kuva: Kouvolan kameraseura

Kirkkotilassa ja muissa seurakunnan tiloissa järjestettävissä kirkollisissa toimituksissa – vihkimisessä, kasteessa ja hautaan siunaamisessa – sekä jumalanpalveluksissa voi kesäkuusta alkaen olla läsnä myös yli 50 henkilöä. Piispojen 19. toukokuuta seurakunnille antaman tarkentavan ohjeen mukaan tämä on mahdollista edellyttäen, että tilaisuuksissa noudatetaan viranomaisten ohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan 1–2 metrin turvavälein käytettävään tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä kirkkotilassa tai muussa seurakunnan tilassa on 500 henkeä.

Kouvolan seurakuntayhtymässä huomioidaan käytettävien tilojen koko

Kouvolan seurakuntayhtymässä kirkkotilojen ja muiden seurakuntatilojen käyttö eri tilaisuuksissa suunnitellaan turvalliseksi piispojen ohjeistuksen mukaisesti. Suunnittelussa huomioidaan myös se, että osa Kouvolan seurakuntien tiloista ei mahdollista 50 hengen läsnäoloa turvallisesti samaan aikaan. Näihin tiloihin määritellään erikseen henkilömäärärajoitukset.
Jumalanpalvelukset kirkkovieraille avoimina tilaisuuksina alkavat Kouvolan seurakunnissa sunnuntaina 7. kesäkuuta alkaen. Jumalanpalveluksia Kouvolan seurakunnista voi koko kesän ajan seurata myös verkon välityksellä.

Seurakuntayhtymän tiloja voi varata perhejuhlia varten 1.6. alkaen

Piispojen ohjeistuksessa huomioidaan myös, että kirkollisen toimituksen jälkeen perheen järjestämä kaste- tai hääjuhla tai muistotilaisuus on yksityistilaisuus, jonka toteutuksesta vastuu on sen järjestäjällä. Valtioneuvoston linjauksen mukaan yksityistilaisuuksia koskee 50 hengen enimmäisosallistujamäärä, samoin kodeissa tai muissa yksityistiloissa toteutettavia kirkollisia toimituksia. Kouvolan seurakuntayhtymän tiloja voi varata perhejuhlia varten 1.6. alkaen.

Toimitusvarausten asiakaspalvelupiste avautuu asiakaskäynneille 1.6. alkaen

Kouvolan seurakunnissa järjestettävien kirkollisten toimitusten varaukset hoidetaan Kouvolan seurakuntayhtymän toimitusvarausten yksikössä. Toimitusvarausten yksikön asiakaspalvelupiste Kouvolan seurakuntakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa avautuu asiakaskäynneille 1.6. alkaen. Kaste- tai vihkivarauksen voi hoitaa puhelimitse tai asiakaspalvelupisteessä. Hautaansiunaamisten varaukset hoidetaan ajanvarauksella. Kesä- ja heinäkuussa siunausvarauksen voi hoitaa toimitusvarausten puhelinpalvelun tai hautaustoimiston kautta. Kirkollisen toimituksen käytännön järjestelyistä omaiset sopivat yhdessä toimituksesta vastaavan papin kanssa.

Toimitusvaraukset Kouvolassa

Kaste- ja vihkivaraukset: 040 522 0672 ma-pe klo 9-11
Hautaan siunaamisten ajanvaraus: 040 195 2633 ma-pe klo 9-12 ja klo 13-15
Asiakaspalvelu: 040 195 2633 ma-pe klo 9-12 ja klo 13-15. Savonkatu 40, Kouvolan seurakuntakeskus.
Sähköposti: toimitusvaraukset.kouvola@evl.fi
Lue lisää toimitusvarauksista.

Piispojen ohjeistus

Piispojen ohjeistuksista voi lukea kirkon verkkopalvelussa: https://evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/koronavirus

Kouvolan seurakuntien jumalanpalvelustiedot

Tiedot Kouvolan seurakuntien järjestämistä jumalanpalveluksista sekä jumalanpalveluslähetyksistä löytyvät verkkosivuiltamme www.kouvolanseurakunnat.fi/jumalanpalvelus.

Wed May 20 15:31:48 EEST 2020