Uutislistaukseen

Yle vahvistaa hartausohjelmia pandemian aikana

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on synnyttänyt monella huolta läheisistään sekä omasta terveydestään ja toimeentulostaan. Tällaisena aikana hartausohjelmien merkitys kasvaa. Poikkeustilanteesta riippumatta hartausohjelmia tuotetaan normaalisti.

Vanhempi nainen osoittaa kaukosäätimellä televisioruutua, jossa näkyy ihmishahmoja.

Tv:ssä jumalanpalveluksia lisätään toistaiseksi niin, että lähetys on sekä juhlapyhinä että jokaisena sunnuntaina. Nyt keväälle on sovittu neljä ylimääräistä sunnuntailähetystä.

Yle Radio 1:ssa on aamu- ja iltahartaudet uusintoineen joka arkipäivä sekä lauantaisin. Sunnuntaisin on kaksi jumalanpalvelusta, muina juhlapyhinä yksi.

Tv 1:n ohjelmistossa on normaalisti lauantaisin Pisara-hartaus. Sunnuntaisin ja muina kirkollisina pyhinä lähetetään yhteensä 37 tv-jumalanpalvelusta vuodessa.

Kirkon viestinnän tiedote 18.3.2020

2020-03-19 09:06:00.0