Uutislistaukseen

Juhlanäyttely avaa lähetystyötä ennen ja nyt

Kuusankosken seurakunnan 100 v. -juhlanäyttely ”Lähetystyö ennen ja nyt” esittelee yli sadan vuoden ajanjaksoa. 
Nummeloiden lähettiperhe yhteiskuvassa.

Nummeloiden lähettiperheen tulojuhlaa vietetään Kuusankoskella sunnuntaina 3. marraskuuta. Samalla avataan seurakunnan juhlanäyttely. Kuva: Nummeloiden kotiarkisto

Juhlanäyttely valottaa Kuusankosken alueen hengellistä toimintaa, alkaen ensimmäisestä lähetysompelupiiristä vuonna 1893 jatkuen nykypäivään saakka. Esillä on kuvia ja esineistöä muun muassa Kiinasta, Japanista ja Namibiasta. Näyttely on avoinna Kuusankosken seurakuntakeskuksen aulassa 3.11-17.12. muiden tapahtumien yhteydessä.

Lähetystyö oli ensin

Nykyisen Kuusankosken tehdasalueilla hengellisen toiminnan aloitti lähetystyö jo 1890-luvulla. Vuosisadan vaihteessa toiminta oli laajentunut kesäjuhliin ja vanhin edelleen toimiva lähetyspiiri, Kuusankosken lähetyspiiri, aloitti toimintansa vuonna 1900. Oman lähetysyhdistyksen perustaminen vuonna 1908 toi ensimmäistä kertaa voikkaalaiset, kuusaalaiset ja kymintehtaalaiset yhteen ja loi pohjan Kuusankosken seurakunnan perustamiselle.

Kuusankosken ensimmäinen oma lähetystyöntekijä, opettaja Ella Myllylä, lähti Kiinaan vuonna 1914 – viisi vuotta ennen Kuusankosken seurakunnan perustamista. Myllylän lisäksi näyttelyssä esitellään muun muassa Ulla Nenonen, yksi Suomen pitkäaikaisimmista lähetystyöntekijöistä. Kuusankoskelainen lehtori Ulla Nenonen palveli Namibian alueella yli 50 vuotta. Hän koki Namibian itsenäistymisen Etelä-Afrikasta sekä tapasi rauhanneuvottelijana toimineen Martti Ahtisaaren. Eläkevuosinaan Namibiassa Nenonen emännöi presidentti Tarja Halosen käyntiä lähetysasemalle valtiovierailun aikana. Eläkepäivinään Nenonen sai nähdä kääntämänsä dhimba-kielisen Uuden testamentin painettuna.

Näyttelyssä historian rinnalla kulkee punaisena lankana nykyisen, monipuolisen ja eläväisen lähetystyöharrastuksen esille tuominen. Monia vuosikymmeniä sitten aloitetut lähetystapahtumat elävät edelleen. Peruskysymys on yhä sama: mitä sinä voit tehdä kaukaisen lähimmäisen hyväksi?

Juhlanäyttely on avoinna 17.12. saakka

Kuusankosken seurakunnan 100 v. -juhlanäyttely 3.11.-17.12. ”Lähetystyö ennen ja nyt” Kuusankosken seurakuntakeskuksen aula, 1. kerros, Maunukselantie 3.
Avoinna muiden tapahtumien yhteydessä. Vapaa pääsy.

Nimikkolähetit kertovat työstään ja elämästään Japanissa

Lähetystyö ei ole vain menneisyyttä, vaan myös tärkeä osa kirkon toimintaa tänäkin päivänä. Näyttelyn ”Lähetystyö ennen ja nyt” avajaiset järjestetään Kuusankosken nimikkolähettiperheen Nummeloiden tulojuhlan yhteydessä 3. marraskuuta.

Toisen polven lähetystyöntekijät Daniel ja Mari Nummela ovat kolmen lapsensa kanssa olleet Japanissa vuodesta 2009. Japanilaisista vain 1 % on kristittyjä, joten seurakunnat ovat pieniä, ja lähetystyöntekijät saattavat olla seurakunnissa ainoita palkattuja työntekijöitä. Daniel Nummela saarnaa juhlamessussa Kuusankosken kirkossa klo 10. Lähetyslounas, näyttelyn avajaiset ja tulojuhla jatkavat juhlapäivää Kuusankosken seurakuntakeskuksessa.

Sunnuntaina 3.11. juhla sekä näyttelyn avajaiset

Nummelan perheen tulojuhla su 3.11. Juhlamessu klo 10 Kuusankosken kirkossa, saarnaa Daniel Nummela. Kuusankosken seurakuntakeskuksessa, Maunukselantie 3, lähetyslounas klo 11.30-12.30, hinta 15 € aikuiset/ 7 € lapset/ 40 € perhe, tuotto Nummelan nimikkolähettiperheen työlle Japanissa. Lähetysnäyttelyn avajaiset ja tulojuhla klo 12.30, vapaa pääsy.

2019-10-30 08:13:00.0