Kouvolan seurakunnat viettävät juhannusta

14.6.2019 12.00

Kouvolan seurakunnat viettävät juhannusta Kouvolan seurakunnat viettävät juhannusta

Kouvolan seurakuntien juhannusjuhlia vietetään juhannusaattona perjantaina 21. kesäkuuta Pytynlahden kesäkodilla, Niinirannan toimintakeskuksessa, Puhjonrannan kurssikeskuksessa ja Anjalan kartanon puistossa. Metsäpalovaroituksen voimassa ollessa kokkoja ei polteta.

Juhannuspäivänä lauantaina 22. kesäkuuta pidetään kirkoissa jumalanpalvelus. Alttarikukkina on luonnonkukkia, ja juhannuskoivuja keskikesän juhlan merkkinä. Jaalan kirkossa järjestetään kello 13 kesäisten laulujen juhannuskirkko, ja kello 18 on Kansanlaulukirkko Inkeroisten kirkossa.

Sunnuntain 23. kesäkuuta tapahtumista voidaan erikseen mainita jumalanpalvelus Arboretum Mustilan metsäkirkossa kello 18.

Kouvolan seurakuntien kesäkirkot ovat poikkeuksellisesti suljettuina juhannusaattona 21.6. Poikkeuksena Kuusankosken kirkko, joka on avoinna juhannusaattona klo 10-13.

Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä

Sana juhannus tulee nimestä Johannes. Nimi tarkoittaa ”Jumala on armollinen”. Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä. Raamatun mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Siksi juhannusta vietetään puoli vuotta ennen joulua. Johannes Kastaja oli Jeesuksen edelläkävijä, joka kulki Jordanin seudulla ja kehotti ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen syntien anteeksi saamiseksi.
 

Perjantai 21.6. juhannusjuhlat:

klo 18- 21 Juhannusjuhla Puhjonrannan leirikeskuksessa: klo 18 kahvit, klo 19 juhla ja ohjelmaa, klo 20 kokko. Makkara- ja lettukanttiini Tuutarin seurakunnan hyväksi. Ilmainen linja-autokuljetus klo 17.30 Käpylän kirkolta srk-keskuksen ja Ravikylän kautta. Kuljetukseen ei ilmoittautumista. Paluukuljetus lähtee klo 21.

Klo 19 Juhannusjuhla Anjalan kartanon puistossa: Nimikkolähetti Hanna Penttinen, ohjelmaa lapsiperheille, väliajalla buffetti ja arpoja lähetystyön hyväksi. Juhannuskokko syttyy väliajan jälkeen.

klo 17 Juhannusjuhla Pytynlahden kesäkodilla: klo 17 saunat, klo 19 ohjelmaa, klo 20 kokko. Myynnissä grillimakkaraa, lettuja, kahvia ja arpoja lähetystyön tueksi. Ilmainen linja-autokuljetus klo 16.15 Voikkaan linja-autoasemalta kulkee reittiä Kuusankosken kirkko, Kuusankosken srk-talo, Helsingintie, Pytynlahden kesäkoti.  Kyytiin pääsee myös välipysäkeiltä. Paluukuljetus lähtee klo 20.20.

klo 17 Juhannusjuhla Niinirannan toimintakeskuksessa: klo 17 saunat, klo 18 kahvit, klo 19 ohjelmaa, klo 20 kokko. Makkaraa ja mehua myynnissä lähetystyön hyväksi.

Metsäpalovaroituksen voimassa ollessa kokkoja ei polteta.

Lauantai 22.6. juhannuspäivän kirkot:

klo 10 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus Keskuskirkossa. Saarna ja liturgia Kyösti Finér, kanttori Terhi Paukku.

klo 10 Sanajumalanpalvelus Valkealan kirkossa. Saija Sarkasuo, Teemu Kääriäinen.

klo 10 Sanajumalanpalvelus Elimäen kirkossa. Saarna ja liturgia vs. srk-pastori Tuuli Kotisalo, kanttori Ville Perkkiö. Korialla ei jumalanpalvelusta.

klo 13 Kesäisten laulujen juhannuskirkko Jaalan kirkossa. Minna Tanska ja Laura Karttunen.

klo 13 Messu Tirvan kyläkirkossa. Saija Sarkasuo, Teemu Kääriäinen.

klo 18 Juhannuspäivän iltakirkko Kuusankosken kirkossa. Satu Leino ja Marko Virtala.

klo 18 Kansanlaulukirkko Inkeroisten kirkossa

 

« Uutislistaukseen