Uutislistaukseen

Piispa Seppo Häkkinen haluaa uudella paimenkirjeellään rohkaista seurakuntalaisia

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen uusi paimenkirje "Rohkeasti kristitty" julkaistiin 5. helmikuuta.
Piispa Seppo Häkkinen

Piispa Seppo Häkkinen paimenkirjeen julkistamistilaisuudessa Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa. Kuva: Merja Vuorikari

Piispa Seppo Häkkisen Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 5. helmikuuta julkistettu paimenkirje kantaa nimeä ”Rohkeasti kristitty” Julkistamistilaisuudessa piispa Häkkinen kertoi haluavansa tuoreessa kirjassaan rohkaista tavallisia seurakunnan jäseniä tilanteessa, jossa yhteiskunnan ilmapiiri kristinuskoa ja yleensä uskontoa kohtaan on tullut aiempaa kielteisemmäksi.
- Halusin kirjoittaa kirjan, joka tarkastelee ajankohtaisia asioita hengellisestä näkökulmasta, piispa Seppo Häkkinen kertoo. Hänen mukaansa kirkko, joka pitää kiinni omasta identiteetistään ja arvoistaan, palvelee parhaiten myös yhteiskuntaa.

Paimenkirjeen teema on ajankohtainen

Kirjan viimeistelyssä mukana ollut rovasti Kirsti Aalto totesi julkistamistilaisuudessa, että kirkkoon kuuluminen ja kristittynä eläminen on joidenkin mielestä kummallista, vierasta ja outoa. Juuri siksi piispan paimenkirje on ajankohtainen. Aallon mukaan piispa Seppo Häkkinen on seurannut apostoli Paavalin ohjetta: ”Rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon!”

Piispa Häkkisen aiempi paimenkirje ”Rohkeasti luterilainen” julkaistiin vuonna 2013. Sen jälkeen moni asia kirkossa ja yhteiskunnassa on muuttunut. Uusi paimenkirje julkaistaan miltei tasan kymmenen vuotta Seppo Häkkisen piispaksi vihkimisen jälkeen.

Paimenkirjeellään Häkkinen liittyy vanhaan perinteeseen piispan viran hoidossa. Paimenkirje on nimestään huolimatta kirja. Piispat ovat aika ajoin kirjoittaneet erityisesti omalle hiippakunnalleen mutta myös laajemmin omia ajatuksiaan ja linjauksiaan.
- Kirja antaa mahdollisuuden pohtia asioita laajemmin ja syvemmin kuin blogikirjoitukset tai somepäivitykset, toteaa piispa Häkkinen.

2019-02-06 11:10:00.0