Myllykosken kirkon laajennuksen suunnitelmaa esitetään muokattavaksi

1.2.2019 14.13

Ulkokuva - Pokintie pieni.jpg Havainnekuva Myllykosken kirkon laajennuksen suunnittelukilpailun voittaneesta työstä Triadi. Kuva: Arkkitehtitoimisto Opus Oy.

Kouvolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa toimikaudellaan 31. tammikuuta Kuusankoskella.

Kirkkoneuvosto käsitteli Myllykosken kirkon laajennusta ja sen kustannusarviota, joka oli suurempi kuin kirkkovaltuuston laajennukseen myöntämä määräraha. Kokouksessa tuli puheenjohtajan pohjaesitykseen muutosesitys, jossa esitettiin, että Myllykosken kirkon laajennukseen anottaisiin lisämäärärahaa yhteiseltä kirkkovaltuustolta. Kirkkoneuvoston puheenjohtajan esitys voitti äänestyksessä äänin 8-4.

Päätöksen mukaisesti yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Myllykosken kirkon laajennuksen toteutus keskeytetään ja kaikki saadut urakkatarjoukset hylätään. Kyseinen kohde suunnitellaan siten, että se voidaan toteuttaa yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen 9.10.2018 hyväksymän kustannusarvion, 2,9 miljoonaa euroa, puitteissa.

Kirkon laajennuksen suunnittelijat, suunnittelutoimikunta, rakennuttaminen ja valvonta jatkavat samassa kokoonpanossa kuin aiemmin.

Johtokuntiin valittiin yhteisen kirkkoneuvoston edustajat

Henkilöstöpalvelun johtokuntaan yhteisen kirkkoneuvoston edustajaksi valittiin Antero Rossi (Kouvola). Kiinteistö- ja hautauspalvelun johtokuntaan yhteisen kirkkoneuvoston edustajaksi valittiin Juha Vainio (Kuusankoski).

Seurakuntayhtymän vastuuryhmiin valittiin jäsenet

Yhteinen kirkkoneuvosto valitsi jäsenet ja varajäsenet Kouvolan seurakuntayhtymän työalojen vastuuryhmiin toimikaudeksi 2019–2020.

Viestinnän vastuuryhmä
Ari Puuri, puheenjohtaja, Valkeala
Anna Ojala, Kouvola
Timo Nyberg, Kuusankoski
Martti Kivistö, Anjalankoski
Silja Parkko, Elimäki
Hannele Viljakainen, yhteisen kirkkoneuvoston edustaja
Varajäsenet: Ritva Korri (Anjalankoski) ja Ari Oinas (Valkeala)

Palvelevan puhelimen vastuuryhmä
Juho Kangas, puheenjohtaja, Kouvola
Leena Inkilä, Kuusankoski
Matti Heino, Anjalankoski
Päivi Sipponen, Elimäki
Anne-Mari Paloniemi, Valkeala
Ritva Janhunen, yhteisen kirkkoneuvoston edustaja
Varajäsenet: Merja Rasi (Anjalankoski) ja Arto Sahamies (Kouvola)

Perheasiain neuvottelukeskuksen vastuuryhmä
Jutta Hartikainen, puheenjohtaja, Kuusankoski
Vuokko Suutari, Anjalankoski
Tero Hinkkanen, Elimäki
Kari Pelkonen, Kouvola
Kari Pasi, Valkeala
Mia Ylä-Outinen, yhteisen kirkkoneuvoston edustaja
Varajäsenet: Seppo Hyökki (Kouvola) ja Minna Pinola (Kuusankoski)

Sairaalasielunhoidon vastuuryhmä
Vesa Suokas, puheenjohtaja, Elimäki
Merja Rasi, Anjalankoski
Seppo Hyökki, Kouvola
Leena Inkilä, Kuusankoski
Liisa Nurmi, Valkeala
Maarit Kenttälä, yhteisen kirkkoneuvoston edustaja
Varajäsenet: Joonas Honkimaa (Kuusankoski) ja Heli Taipalus (Valkeala)
Vastuuryhmään kutsutaan myös sopimuskumppani Kymsotelta edustus.

Kehitysvammaistyön vastuuryhmä
Hannele Viljakainen, puheenjohtaja ja Kouvolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston edustaja
Päivi Hakalainen, Kymsote- Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän edustaja
Leila Vanhala, Kotkan rovastikunnan edustaja
Anne Hammarberg, Kotkan rovastikunnan edustaja
Maria Korpi, Kouvolan rovastikunnan edustaja
Sirkka Iljo, Imatran rovastikunnan edustaja sekä omaisjärjestöjen edustaja
Riitta Vanhaoja, Lappeenrannan rovastikunnan edustaja

Tutustu yhteisen kirkkoneuvoston pöytäkirjoihin. 

« Uutislistaukseen