Uutislistaukseen

"Painaako suvun reppu? Olisiko aika keventää?" Valkealan seurakuntaillassa 21.3. vieraana Heli Karhumäki

Suvun reppujen keventämisestä puhuu Valkealan seurakuntakeskuksessa 21.3. kello 18 Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki. Hän kertoo muutaman oman reppuunsa kuuluvan konkreettisen esineen tarinan.
Heli Karhumäki

Meistä jokainen kantaa elämänsä matkalla aivan omanlaistaan eväsreppua.
– Siellä ovat lapsuuden kallisarvoiset muistot, jotka antavat voimia ja iloa. On myös ja kirvelevien kokemusten painolastia, joka tuntuu askelissamme, ja saa meidät kompuroimaan ja väsymään, Heli Karhumäki kertoo.

Suvun perintöreppu muovaa persoonaamme ja käyttäytymistämme. – Monia muistoja on puhuttu ääneen, niitä on käsitelty ja niistä on opittu. Mutta on myös pinnan alle painettuja, hävettyjä asioita, jotka vaiettuinakin vaikuttavat siihen, mitä pelkäämme, varomme ja vältämme.
- Aikuiseksi kasvaminen on sitä, että opit elämään omasi näköistä elämää. Saat pitää repussa sen, mikä sinua ruokkii ja vahvistaa, ja heittää pois sen, mikä vaikeuttaa elämää. Sinä päätät, kenelle näytän reppusi sisällön ja keneltä salaat sen. Repun pohjalle on kertynyt myös aineksia, joita emme itse olet huomanneet tai ymmärtäneet, mutta rakastava Jumala näkee. Hän voi vapauttaa meitä kuormista, joita emme itse edes tunnista.

Thu Jan 17 09:11:00 EET 2019