Uutislistaukseen

Joulumusikaali Valitut nähdään Kouvolassa ja Myllykoskella

Valitut on jouluinen musikaali, joka kertoo tarinan kahden paimenen elämästä päivinä ennen jouluyötä. Musikaali nähdään tiistaina 4. joulukuuta Kouvolan Keskuskirkossa ja keskiviikkona 5. joulukuuta Myllykosken kirkossa.

– Musikaali pyrkii tuomaan tuoreen näkökulman tuttuun jouluevankeliumin tarinaan. Jumalan valituiksi päätyvät kaiken yliluonnollisen kieltävä Jakob ja stereotypioita rikkova naispaimen Martha. Musikaali on tarina heidän ystävyydestään ja matkasta kohti jouluyön ihmettä, kertoo Anjalankosken seurakunnan kanttori Risto Eskola, joka on säveltänyt ja ohjannut musikaalin.

Musikaalin pääosissa nähdään Matti Leino ja Heli Lyytikäinen. Matti Leino on esiintynyt useissa musikaaleissa ja on tuttu myös Uusi päivä TV-sarjasta. Kirkollisetkaan aiheet eivät ole Matille vieraita. Hän esitti Jeesuksen roolin Helsingin Via Crucisessa keväällä 2015. Heli Lyytikäinen on tehnyt paljon töitä sekä musikaaleissa että soololaulujana. Heli nähtiin viime keväänä Saara Aallon taustalaulajana euroviisulavalla.

Eskolan mukaan musikaalin esikuvana toimivat amerikkalaiset musikaaliklassikot ja funkahtava popmusiikki. Käsikirjoituksesta on vastannut Taru Spännäri.

– Spännärin teksti on nykyaikainen ja raikas tulkinta ystävyydestä, tasa-arvosta ja luottamisesta. Eskola sanoo.
 

Ti 4.12. klo 19 Kouvolan Keskuskirkossa ja ke 5.12 klo 18 Myllykosken kirkossa joulumusikaali Valitut. Ohjelma 10 €.
Sävellys ja ohjaus: Risto Eskola. Käsikirjoitus: Taru Spännäri. Pääosan esittäjät: Matti Leino ja Heli Lyytikäinen. Sivuosissa: Saska Kurki, Petra Laatikainen, Wilhelmiina Nyman ja Säde Suutari. Soitinyhtye: Risto Eskola, Susanna Kivistö, Tommi Nikki ja Antti-Pekka Rissanen. Kuorot: Myllykosken kirkkokuoro ja nuorten lauluryhmä.

2018-11-16 12:34:00.0