Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tiistaina 6.11.

500 ensimmäistä äänestäjää saa kauppakeskus Veturissa vaalikahvit 10. marraskuuta.

500 ensimmäiselle Veturissa 10.11. ennakkoon äänestäneelle Kouvolan seurakunnat tarjoavat #vaalikahvit.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy tiistaina 6. marraskuuta. Ennakkoäänestysaika on tiistaista lauantaihin 6.-10. marraskuuta. Äänioikeutettu seurakunnan jäsen voi äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa, joita löytyy yli 2500 ympäri Suomea.

Kouvolan alueella ennakkoon voi viikon aikana äänestää 46 eri ennakkoäänestyspaikassa. Kouvolan seurakunnat tuovat äänestyspisteet lähelle seurakuntalaisia esimerkiksi kylätaloille, kauppoihin, lukioille ja palvelutaloihin. Äänestyspaikalla äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä. Äänioikeutettuja ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Kouvolan seurakunnissa äänioikeutettuja on yhteensä 52 522 seurakuntalaista.

Vaalipaneeli kutsuu Veturiin lauantaina 10. marraskuuta

Kauppakeskus Veturin ensimmäisen kerroksen tapahtumalavalla käydään lauantaina 10. marraskuuta klo 11 Kouvolan seurakuntien yhteinen seurakuntavaalipaneeli. Paneelin juontaa toimittaja-pastori Ville Talola Kouvolasta. Ville Talola on muun muassa toimittanut Radio Yle 1:n Horisontti-ohjelmaa.

Vaalipanelistit edustavat viittä Kouvolan paikallisseurakuntaa sekä eri vaaliryhmiä. Seurakuntavaaliteemoja ruotimassa ovat seurakuntavaaliehdokkaat Elina Lehtomäki Anjalankosken seurakunnasta, Tero Lehtinen Elimäen seurakunnasta, Jenni Aikio Kouvolan seurakunnasta, Marko Flöjt Kuusankosken seurakunnasta sekä Kirsi Smeds Valkealan seurakunnasta. Tilaisuudessa kuullaan myös Kouvolan kaupungin edustajien Jenny Hasun ja Ville Kauniston haastattelu sekä musiikkia.
 

Kouvolan seurakuntien yhteinen ennakkoäänestys järjestetään kauppakeskus Veturissa lauantaina 10.11. kello 10–18. Veturin toisen kerroksen ennakkoäänestyspisteellä Kouvolan seurakunnat tarjoavat 500 ensimmäiselle äänestäjälle vaalikahvit. Päivää aiemmin perjantaina 9.11. klo 10-18 seurakuntien yhteinen ennakkoäänestyspiste on avoinna Prismassa.

Kouvolassa on kahdet vaalit

Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit. Äänioikeutettu seurakuntalainen voi äänestää ehdokasta vain oman seurakuntansa listalta, mikä koskee myös seurakuntayhtymään kuuluvia seurakuntia.

Kouvolan seurakuntayhtymän seurakunnissa Anjalankoskella, Elimäellä, Kouvolassa, Kuusankoskella ja Valkealassa toimitetaan kahdet vaalit. Vaaleissa valitaan jäsenet seurakuntaneuvostoon, joka johtaa paikallisseurakunnan toimintaa sekä 51 jäsentä Kouvolan seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka johtaa seurakuntayhtymää.

Seurakuntavaalien äänestyspaikat ja ehdokkaat Kouvolassa:

www.kouvolanseurakunnat.fi/seurakuntavaalit

Löydä ehdokas vaalikoneesta:

www.seurakuntavaalit.fi/vaalikone

2018-11-05 15:45:00.0