Uutislistaukseen

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiä 27.9.2018

Myllykosken kirkko havainnekuva hautausmaa_kuva Arkkitehtitoimisto Opus Oy_L.jpg

Havainnekuva Myllykosken kirkon laajennuksesta sankarihautausmaalta päin katsottuna. Kuva: Arkkitehtitoimisto Opus Oy

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi kokouksessaan 27. syyskuuta Myllykosken kirkon laajennuksen suunnitelmat sekä kustannusarvion ja saattaa asian edelleen yhteisen kirkkovaltuuston päätettäväksi ja kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se valtuuttaa yhteisen kirkkoneuvoston tekemään toteuttamispäätöksen ja valitsemaan urakoitsijat, mikäli kustannukset pysyvät kirkkovaltuuston hyväksymän talousarvion rajoissa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 2,9 miljoonaa euroa. Alustavan aikataulun mukaan laajennustyöt olisi tarkoitus aloittaa keväällä 2019 ja ne kestäisivät noin vuoden.

Kokoontumistilat avoimia ja korkeita uudessa laajennusosassa

Myllykosken kirkon laajennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Opus Oy. Arkkitehti Paul Thynell esitteli suunnitelmat yhteiselle kirkkoneuvostolle. Suunnitelman pääpiirustukset on viime kesäkuussa hyväksynyt Kouvolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston perustama Myllykosken kirkon suunnittelutoimikunta. Suunnitelmista on saatu myös lausunnot Museovirastolta, Kouvolan seurakuntayhtymän yhteistyötoimikunnalta sekä Anjalankosken seurakuntaneuvostolta. Museovirasto toteaa puoltavassa lausunnossaan, että suunniteltu laajennus soveltuu rakennushistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemallisesti arvokkaan Myllykosken kirkkorakennuksen ja sen avoimen puistoalueen piirteisiin.

Laajennus muodostuu kolmesta pääosin yhdenmuotoisesta osasta. Laajennusosaan on suunniteltu teräsrunkoinen ja tiilipintainen monikerrosrakenne. Kattorakenteena on jyrkkä harjakatto.

Seurakuntalaisten kokoontumistilat ovat avoimia ja korkeita tiloja, joihin tuo ylhäältä lisävaloa niin sanottu kattolyhtyrakenne. Laajennuksen bruttopinta-ala on 673,5 brm2 ja erillisen huoltorakennuksen 25 brm2.

Lepolaan suunnitellaan korvaavat kylmiötilat vainajien säilytykseen

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi kiinteistö- ja hautauspalvelun johtokunnan esityksen, että Lepolan hautausmaan huoltorakennuksen vanha kukkakylmiö kunnostetaan vainajien säilytystilaksi. Alustavien suunnitelmien mukaan uusiin kylmiötiloihin mahtuu 20 arkkupaikkaa. Vainajien säilytyksessä

pyritään valitsemaan logistisesti sopivin paikka, jolloin kuljetuksista ei synny kohtuuttomia lisäkustannuksia vainajien omaisille.
Vainajien siunaukset toimitetaan jatkossa Kouvolan Keskuskirkossa, Kouvolan Vanhan hautausmaan kappelissa ja tarvittaessa muissa yhtymän tiloissa. Yhteinen kirkkoneuvosto lähettää asian yhteisen kirkkovaltuuston vahvistettavaksi.

Tutustu yhteisen kirkkoneuvoston pöytäkirjoihin.

2018-09-28 14:00:00.0