Juhannuksen tapahtumat Kouvolan seurakunnissa
Juhannusviikonloppuna juhlitaan saunoen ja kokoonnutaan jumalanpalveluksiin mm. metsäkirkkoon ja kansanlaulukirkkoon.

Pytynlahden kesäkodilla juhlitaan juhannusta perjantai-iltana.
Juhannusaattona järjestetään juhannusjuhlia Puhjonrannassa, Pytynlahden kesäkodilla ja Niinirannassa. Sään salliessa juhlissa poltetaan myös juhannuskokko. Juhannusaattoiltana Inkeroisten kirkkopuistossa järjestetään kansanlaulukirkko ja juhannusjuhla, jossa on luvassa tarjoilua ja arvontaa.
Puhjonrannassa saunat lämpiävät klo 16 alkaen, ja illan aikana juodaan kahvit, nostetaan lippu salkoon ja nautitaan ohjelmasta. Myynnissä on makkaraa ja lettuja. Puhjonrantaan lähtee bussikuljetus klo 16 Keskuskirkolta ja klo 16.15 Käpylän kirkolta. Paluukyyti lähtee klo 20.15 tai 20.45, jos kokko on voitu polttaa.
Pytynlahden kesäkodilla pääsee saunomaan klo 17-19. Myynnissä on makkaraa, lettuja, kahvia ja arpoja lähetystyön hyväksi. Bussikuljetus lähtee klo 16.15 Voikkaan linja-autoasemalta, klo 16.30 Kuusankosken kirkolta ja kulkee Helsingintien risteykseen Valtakatua pitkin, jonka pysäkeiltä voi myös nousta kyytiin. Paluukyyti lähtee 20.30.
Valkealan Niinirannassa saunotaan klo 17 alkaen, nostetaan lippu salkoon ja juodaan kakkukahvit. Luvassa on myös yhteistä ohjelmaa
Juhannuspäivän jumalanpalvelukset
Juhannuspäivän jumalanpalveluksia järjestään Kouvolan Keskuskirkossa sekä Valkealan ja Elimäen kirkoissa klo 10. Jaalan kirkon pihalla on kevyt juhannuskirkko klo 13, ja mukaan ovat tervetulleita myös lemmikit. Juhannuspäivän messut pidetään Tirvan kirkossa klo 13 ja Sippolan kirkossa klo 16.
Sunnuntaina radion aalloilla ja metsän siimeksessä
Anjalan kirkossa juhannussunnuntaina klo 10 pidettävä sanajumalanpalvelus radioidaan. Lähetys kuullaan Yle Radio 1 -kanavalla. Jumalanpalveluksessa ovat mukana kirkkoherra Johanna Pesonen ja kappalainen Ville Hiltunen sekä kanttorit Jyrki Myllylä, Susanna Kivistö ja Jadelina Pesonen.
Sunnuntain messut klo 10 pidetään Kouvolan Keskuskirkossa sekä Valkealan, Jaalan ja Kuusankosken kirkoissa. Myllykosken kirkossa pidetään iltamessu klo 18.
Elimäellä kokoonnutaan Arboretum Mustilan metsäkirkkoon sunnuntai-iltana klo 18 sanajumalanpalvelukseen. Metsäkirkkoon on opastus Arboretumin kahvilan kulmalta. Jumalanpalveluksessa ovat mukana oppilaitospastori Marja Juntunen ja kanttori Tea Helin.
Juhannusaatto pe 20.6.
Klo 16 Juhannusjuhla Puhjonrannassa. Bussi Keskuskirkolta klo 16 ja Käpylän kirkolta klo 16.15. Ohjelma: klo 16-18 juhannussaunat, klo 18 lippu salkoon, klo 18-19 kahvit, klo 19 ohjelmaa kahviossa, klo 20 pieni juhannuskokko. Paluu klo 20.45, jos on voitu polttaa kokko, klo 20.15 jos ei kokkoa. Myynnissä makkaraa ja lettuja ystävyysseurakuntatyön hyväksi.
Klo 17 Juhannusjuhlat Pytynlahden kesäkodilla, Lyöttiläntie 24. Klo 17-19 saunat, klo 19-20 ohjelma, klo 20 Kokko - metsäpalovaroituksen ollessa voimassa kokkoa ei polteta. Myynnissä makkaraa, lettuja, kahvia ja arpoja lähetystyön hyväksi.
Ilmainen linja-autokyyti: klo 16.15 Voikkaan linja-autoasema - klo 16.30 Kuusankosken kirkko - Valtakatua pitkin Helsingintien risteykseen (pysäkeiltä voi tulla kyytiin) - Pytynlahden kesäkoti. Paluu klo 20.30 samaa reittiä.
Klo 17 Juhannusaaton juhla Valkealan Niinirannassa, Leiritie 11, klo 17 saunat, klo 18 lipunnosto, kakkukahvit. Yhteistä ohjelmaa ja sään salliessa kokko klo 20.'
Klo 18 Juhannusaaton kansanlaulukirkko ja juhannusjuhla Inkeroisten kirkkopuistossa. Tarjoilua ja arvontaa.
Juhannuspäivä la 21.6.
Klo 10 Juhannuspäivän jumalanpalvelus Kouvolan Keskuskirkossa. Saarna Lasse Karppela, liturgia Mia Hagman ja kanttori Mari Lehtinen.
Klo 10 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus Valkealan kirkossa. Saija Sarkasuo.
Klo 10 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus Elimäen kirkossa. Oppilaitospastori Marja Juntunen ja Helin.
Klo 13 Kevyt juhannuskirkko Jaalan kirkon pihalla. Tanska, Eskola. Tervetuloa myös lemmikin kanssa! Kirkkokahvit lähetystyön hyväksi. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla.
Klo 13 Juhannuspäivän messu Tirvan kirkossa, Saija Sarkasuo, Teemu Kääriäinen.
Klo 16 Juhannuspäivän messu Sippolan kirkossa. Päivinen. Myllylä.
Juhannussunnuntai 22.6.
Klo 10 Messu Valkealan kirkossa, Sanni Lehtinen.
Klo 10 Hiljaisen rukouksen messu Jaalan kirkossa. Tanska, Eskola. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. Kirkkokahvit lähetystyön hyväksi.
Klo 10 Messu Kouvolan Keskuskirkossa. Saarna Mia Hagman, liturgia Lasse Karppela ja kanttori Terhi Paukku.
Klo 10 Radioitava sanajumalanpalvelus Anjalan kirkosta. Pesonen, Hiltunen, Myllylä, Kivistö, Jadelina Pesonen.
Klo 10 Messu Kuusankosken kirkossa. Lorentz Helena, Eskola Risto.
Klo 18 Iltamessu Myllykosken kirkossa, Pesonen, Päivinen, Myllylä.
Klo 18 Sanajumalanpalvelus Arboretum Mustilan metsäkirkossa. Opastus Arboretumin kahvilan kulmalta. Oppilaitospastori Marja Juntunen ja Tea Helin.
10.6.2025 12.15