Yhdessä tuumin

Tunnustaudun luontodokumenttien innokkaaksi katsojaksi. Kerran katsoin dokumentin kiinanherhiläisistä, jotka tunnetaan paremmin Aasian jättiherhiläisinä. Nämä viiden sentin pituiset pistiäiset esiintyvät luonnonvaraisina Intiassa, Kiinassa ja Japanissa. Ne viihtyvät lähinnä lämpimissä, troppisissa oloissa. Pohjolassa ne eivät selviä lyhyen kesän ja pitkän talven takia – onneksi.

Kiinanherhiläiset ovat paitsi kookkaita myös aggressiivisia. Kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen japanilaista vuodessa kuolee näiden otusten kivuliaisiin pistoksiin – joskin enemmäkseen allergisen reaktion takia.

Ihmisten ja eläinten kiusaamista kohtalokkaampaa on herhiläisten ruokailutottumukset, joilla on mittaviakin haittavaikutuksia ruoantuotannolle. Mehiläiset ovat tärkeimpiä pölyttäjiä. Kiinanherhiläiset etsivät ja tyhjentävät mehiläisten pesät. Yksi herhiläinen voi tappaa tunnissa kolmisen sataa mehiläistä. Tavalliset mehiläiset eivät mahda mitään jättimäisiä vihollisiaan vastaan. Parissa päivässä pesän mehiläiset on tuhottu ja niiden jälkikasvu joutuu herhiläisten jälkikasvun herkkupaloiksi. Luonto ei tunne armoa.

On kuitenkin yksi mehiläislaji, joka on kehittänyt nohevan puolustuskeinon kiinanherhiläisiä vastaan. Pienet japanilaiset mehiläiset tappavat jättiherhiläiset kuumuudella. Ensiksi ne houkuttelevat hyökkääjän pesään ja sitten käyvät joukolla sen kimppuun, muodostaen tiukan pallon herhiläisen ympärille. Mehiläiset räpyttelevät siipiään niin kauan, että pallon lämpötila nousee 46 asteeseen. Mehiläiset selviävät kuumuudesta, mutta herhiläinen ”pariloituu” hetkessä. Vaara on ohi.

Luojamme neuvoo meitä luomakuntansa avulla. Mitä voisimme oppia japanilaisista mehiläisistä nykyisessä, pitkään jatkuneessa pandemiatilanteessa? Emme ehkä mitään turvaväleihin liittyvää, mutta yhdessä toimimisesta toistemme turvallisuutta ajatellen, kyllä. Selätämme armottoman vastustajamme, jos jaksamme toimia yhteistyössä sen kohdatessamme.

David Paski
Seurakuntapastori
Kuusankosken seurakunta