Uusi normaali

Monelta taholta on tänä keväänä kaikunut erilaisia fraaseja COVID-19 viruksen takia. Puheessa vilahtaa ”poikkeusaika”, ”pandemia” tai ”koronakevät”. Yksi näistä lausahduksista on ”uusi normaali”. Sanotaan, että elämä ei tule palautumaan tänä vuonna entiseen, vaan joudutaan sopeutumaan uuteen normaaliin. Jotkut sanovat, että vanhaan arkeen ei ehkä palata enää laisinkaan.

Muutos ja sopeutuminen eivät ole ihmisen elämässä mitenkään tuntemattomia asioita. Esimerkiksi uusi työ, parisuhteen alkaminen tai päättyminen, perheenlisäys tai läheisen kuolema voivat muuttaa elämää niin, että vanhaan ei ole palaamista. Pääsääntöisesti ihminen sopeutuu muutokseen kohtuullisen nopeasti. Jo nyt moni on mukautunut uuteen normaaliin, korona-arkeen, melko mutkattomasti. Arjessa ei enää tule ajateltua poikkeusoloja, vaan poikkeustoimet ovat muuttuneet rutiineiksi. Osa jo niin arkipäiväisiksi, että nähdessään televisiossa ihmisjoukkoja tai kätteleviä ihmisiä, ensimmäinen ajatus on kyseisen toiminnan kummastelu.

Välillä elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa kaipuu entiseen tuntuu erityisen vahvasti. Ehkä sen tuo mieleen päivä, jolloin on tavattu tehdä jotain, mikä nyt ei ole mahdollista. Tai kaipauksen voi herättää asia, joka muistuttaa elämästä poistuneesta läheisestä. Muistot ovatkin äärimmäisen tärkeitä, eikä niitä koskaan voi toistaa. Jokainen eletty hetki on ainutkertainen.

Erään lastenohjelman tunnussävelessä lauletaan, että ”maailma muuttuu, niin minäkin”. Muistellessa vanhoja, muistaa usein sen minkä haluaa, sitä saattaa ääneenkin sanoa kaipaavansa jotain vanhaa. Mutta uuden normaalin myötä on itse kukin muuttunut. Saattaa olla, että kasvanut minä ei olisikaan tyytyväinen vanhassa ja paluu entiseen ei ehkä olekaan niin upeaa kuin kuvitteli.


Iida Pietala

seurakuntapastori
Elimäen seurakunta