Turvaverkko

Elämämme yllä, tai tarkkaan sanoen alla, on turvaverkko. Sitä voi pysähtyä miettimään, ja jopa havainnollistaa piirustuksella. Kuka vierelle jää? Tein aikanaan tästä kuvion omalla kohdallani. Nyt 20 vuotta myöhemmin näen, että ei se ole ollut sitä, mitä silloin ajattelin. Osa turvaksi ajattelemistani ihmisistä haihtui pois, osa muutti muualle, ja monet heistä ovat jo valitettavasti kuolleet. On tietysti myös luotettavia, läheisiä ihmisiä. Myös aivan yllättäviä, vahvoja uusia siteitä on syntynyt. Heistä kaikista olen kiitollinen. 

Konkreettinen turvaverkko kantoi minua, kun lähdin Afrikkaan. Noin neljäkymmentä ihmistä sitoutui tukemaan ja rukoilemaan, ja välimme olivat lämpimät. Koskaan ei tuntunut yksinäiseltä vaikka välillämme oli 6000 kilometriä ja seitsemän vuotta. He ovat yhä mielessäni ja osa elämääni.

Ystäväni Riitta oli hyvä esimerkki turvaverkosta. Kun vuosia sitten tarvitsin adoptioselvityksessä perhettä, joka voisi sosiaalitoimeen päin puhua hakemukseni puolesta, ensin siihen ajattelemani henkilöt kieltäytyivät. Tuli tyrmistynyt olo. Mutta sitten lähestyin entistä työtoveriani. Riitta vastasi jo puolesta sanasta: ’Me suostumme’. Samoin hän tuli kotivahdiksi kun olin opiskelemassa, kuljetti miehensä kanssa pick-upilla kanootteja ja meidän omituisia muuttokuormiamme, ja oli paikalla, kun kohotimme keväällä juhlamaljaa. Hän tuli, vaikka olisi ollut muutakin menoa.

Turvamme verkko tulee välillä näkyville. Nyt juuri moni miettii, millainen turva on luomakunnalla, suomalaisella tai maailmamme yllä. Suostuminen ja lähimmäisyys tekevät turvasta näkyvän. Jokaisella pitäisi olla sen verran ihmisiä lähellään, että elämän matka olisi hyvä kulkea loppuun saakka.

Ystäväni Riitan hautajaisissa koimme ihmeellistä kiitollisuutta. Häntä oli saattamassa perheen lisäksi ainakin 40 ystävää tai eri yhteisön edustajaa. 

Verkko muodostuu solmuista. Solmimalla siteitä tulee vahva verkko, joka kantaa yhteistä kuormaa. Tämä turva kantaa meitä, ja sen varassa kannamme myös toisiamme.

Kirsi Hämäläinen
Kirkkoherra
Elimäen seurakunta