Toivoa on aina

Toivoon havahtuu yleensä vasta silloin, kun se on uhattuna. Eikö olekin näin? Arkielämän keskellä emme edes ajattele toivoa. Elämä kulkee kulkuaan. Teemme ja touhuamme arkisia asioitamme. Elämme sitä elämää, joka meille itse kullekin on eteemme avautunut.

Heräämme kellon soittoon tai omia aikojamme päivän puuhiin. Syömme aamupalan, luemme päivän lehden tai kurkistamme aamun uutiset ja kuulumiset somekanavista. Pohdimme rutiininomaisesti, mitä tänään söisimme, menisimmekö tänään lenkille. Näin toivo on sisäänrakennettu meihin. Olemme tottuneet toivoon.

Kun elämään tulee vastoinkäyminen tai kriisi, kuten avioero, vakava sairastuminen tai läheisen kuolema, mikä horjuttaa toivoa, me havahdumme. Tai vaikkapa maailmanlaaja pandemia. Silloin toivo on uhattuna.

Toivo on elämää eteenpäin vievä voima. Jos meiltä puuttuu toivo, emme jaksa uskoa tulevaisuuteen. Mieli ja ajatukset ovat näköalattomia ja harmaita.

Toivo on luottamusta. Kun on toivoa, niin kokee, että elämällä on suunta ja merkitys. Murheiden, vastoinkäymisten ja vaikeuksienkin keskellä jaksaa uskoa, että niistä selvitään ja noustaan vielä.

Monesti toivoa vailla olevan toivo on toisissa ihmisissä ja ympäröivässä todellisuudessa. Voimme vahvistaa toivoa toisissa ihmisissä olemalla läsnä toisillemme, kuuntelemalla, asioita jakamalla. Joskus toivo voi kuitenkin olla niin kadoksissa, että tarvitaan myös ammattiauttajaa tai muuta tukea. Sillä usein toivo herää vuorovaikutuksessa. Yhteydessä toisiin ihmisiin.

Kristitylle toivo on ennen muuta Jumala, johon hän luottaa, uskoo. On yhteydessä. Jumala, joka ihmisen on luonut. Joka tuntee luomansa ihmisen salatuimpaan saakka. Joka sen tähden voi luoda toivon näköaloja juuri siihen kipuun, hätään ja pelkoon, minkä keskellä ihminen on.

Kristillinen toivo on tulevaisuuden toivoa. Se on luottamista siihen, että elämä ja maailma on Jumalan käsissä. Jumalan, jolla on omat ajatukset ja suunnitelmat niin yksittäisen ihmisen kuin maailman elämään ja tulevaisuuteen. Ihmisen ajatuksia suuremmat ja korkeammat.

Aina on toivoa! Kun meillä on Jumala.

Raija Pautola
seurakuntapastori
Anjalankosken seurakunta