Syvyys, pinta ja näkyvä

Pinta on raja näkyvän ja näkymättömän välillä. Näin ohjasi ajattelemaan kirkkomme ekoteologi Pauliina Kainulainen ympäristöpäivässämme. Kuikka, tuo ikiaikainen lintulajimme, on siitä hyvä esimerkki. Se on kuin kotonaan syvyyksissä, sen sulava olemus kuvastuu veden pinnassa, ja silti se pystyy nousemaan vedenpinnasta lentoon muuttomatkoille kauas etelään. Merten syvyydet ovat Raamatun kielessä kuva tuntemattomasta ja pimeästä. Se, mitä ei tunnettu, sijoitettiin pimeyteen ja syvyyksiin. Meret olivat kahlitsemattomia ja tuntemattomia voimia sen ajan ihmiselle.  Yhä mietimme joskus: Mitä onkaan pinnan alla?

Ihminen pyrkii aina yksinkertaistuksiin. Siksi helposti jätämme pohdiskelun ja toimimme vain sen mukaan, minkä näemme ja ensiksi huomaamme. Tänä keväänä ovat julkisessa keskustelussa nousseet esiin arvot.  Arvot ohjaavat valintojamme ja tekojamme, mutta mitä arvomme ovat?
Sen tiedämme, että näkyvät asiat kiinnittävät huomiomme. Ja kun näemme, me myös usein määrittelemme ja luokittelemme.  Luotamme vaikutelmaan, jonka saamme, emmekä kysele sen enempää.  Näemme usein vain jäävuoren huipun, ja silti jäävuoren suurin, laivoille vaarallisin osa, on pinnan alla.

Kuitenkin juuri ihmettely ja kysely laajentavat meidän todellisuutemme syvyyttä ja sitä, minkä näemme. Ihmettely on lähellä uskoa ja luottamusta. Kristityille arvot kertovat, minkä vuoksi me olemme valmiita toimimaan aikomallamme tavalla. Vanha totuus: arvoni ohjaavat omaatuntoani ja elämääni.

Syvyys antaa mahdollisuuden miettiä eri vaihtoehtoja. Syvyyden kokemuksen äärellä voimme samaistua toiseen ihmiseen. Syvyys on lähellä elämän tuhovoimia, mutta myös pyhän kokemisen paikka.  Pariisin Nôtre Dame -kirkon tuhon äärellä se näkyi ihmisten kasvoilla. Pääsiäisen ilon valtaamat opetuslapset näkivät syvyyksiin. Heille oli kärsimyksen, surun ja luopu-misen jälkeen tullut ilo siitä, että Jeesuksen uhrille löytyi merkitys. Siinä oli läsnä samanaikaisesti totuus itsestä, elämästä ja jotain Jumalasta.

Psykologiassa puhutaan ns. Joharin ikkunasta. Sen ruuduista osan tiedän, osaa en tiedä. Ehkä ei tiedä kukaan.  Jokaisella on sekä itselle tietoisia käsityksiä että sokeita tai tuntemattomia osia omassa itsessä.  Juuri vuorovaikutuksessa toisten kanssa meille avautuu todellisempi kuva itsestä. Tässä meitä auttaa toinen ihminen ja Jumala.

Veden pinta on kuin peili. Siinä kuvastuu sekä syvyys että taivas.

 

Kirsi Hämäläinen

Kirkkoherra