Silmänräpäys

Yksi parhaista tyttäreni lapsuusajan kirjoista on kirja "Mummin kello" (McCaughrean-Lambert). Kirjassa isoäiti kertoo lapselleen, miten ajan kulumisen voi tuntea monella tapaa - nähdä auringon kilon huoneessa siirtyvän, tuntea kylpyveden jäähtyneen tai huomata, että tunti on aika, joka kuluu vaarilta lehden lukemiseen.

Ajan kuluminen on sekä kiihkeää että surumielistä. Sydämen lyönti muistuttaa sekunneista ja odotuksesta, vuodenajat elämän lainalaisuuksista. Hetket ovat vielä lyhempiä kuin sekunnit, ne ovat ohi yhdessä silmänräpäyksessä, kirjassa sanotaan.

Marraskuun lopussa ja kirkollisen kalenterin päättyessä odotus ja täyttymys ovat samanaikaisesti läsnä. Valvomisen ja tuomiosunnuntain tekstit muistuttavat kestävyydestä ja valppaana pysymisestä, ja samalla huomiota vedetään nykyhetken tapahtumiin ja lähimmäisen tarpeisiin.

Silmänräpäyksessä kaikki voi muuttua. Totuttu ja tuttu rikkoutua, tavanomaiseksi omaksuttu saada väistämättömän, uuden suunnan. Silmänräpäys muistuttaa että elämme aina vain hetken kerrallaan. Siitä elämä koostuu: päivistä, vuodenajoista, elämänvaiheista, aamusta ja illasta.

On onnellista, että me emme tiedä mitään lopullista ajasta. Aika on Jumalan käsissä. Sydämemme kello tikittää ja elämään avautuu uusia vaiheita. On vain tämä hengenveto, rakkaus ja toivo, jotka kannattelevat. Joskus näinä pimeinä iltoina ihan hymyilyttää, kun ajattelee miten vaivattomasti ja silmänräpäyksessä kaikki voi olla toisin. Verho on vedetty sivuun ja on vain päivä ja valoa.

"Vain hetki, Herra kaataa viimeisen raskaan verhon pois, sinä olet Jumala. Vain hetki, Kristus saapuu ja murtaa kaikki hautamme herätät meidät, Herramme." Virsi 161

 

Kirsi Hämäläinen

Elimäen kirkkoherra