Sanat seinällä

Perheemme pieniin kesälomareissuihin on jo vuosia kuulunut matka Lappeenrannan satamaan, hiekkaveistoksia ihailemaan. Isossa hiekkalinnassa, aivan sen keskellä mutta kuitenkin vähän piilossa, on jälleen Hiekkakappeli. Sen hiekasta veistetyt enkelit ottavat matkalaisen hetkeksi siipiensä suojaan. Sivummalla historian teemaan sopien toiset enkelit suojelevat siivillään kaupungin suojeluspyhimyksen vaakunaa - kuin muistuttaen, että vanhan pitäjän elämä on yhä Korkeimman suojeluksessa. Kappelin hiekkaseinään oli vielä kirjoitettu pieni eväs matkalle: "Minä olen maailman valo".

Kappelissa mieleen tuli lapsuuden kotipitäjän kirkko, jonka alttarilla lasi-ikkunoista katseli myös kaksi samankaltaista, lapsenkasvoista enkeliä. Kirkon paksut kiviseinät olivat jo pitkälti yli puolituhatta vuotta seuranneet ihmiset ilot ja surut, muistuttaen koko ajan Hänestä, joka pysyy ajasta aikaan samana. Ruotsinkielinen vanhalla fraktuuralla kirjoitettu raamatunlause iloitsi siitä, että parempi on yksi päivä Herran kartanon pihalla kuin tuhat muualla.

Kouvolan kirkkojen ja kappeleiden iät osuvat kaikki näiden pyhäkköjen väliin. Nykyisen kotikirkkoni vanhin esine on vuodesta 1680 eläviä kutsunut, kuolleita itkenyt ja juhlia kaunistanut kirkonkello. Selkeät tikkukirjaimet kutsuvat kirkon alttarilla tulemaan yhä lähemmäs: "Tulkaa minun tyköni".

Vielä kesän loppuun asti monen kirkon ovi on ihan tavallisenakin päivänä auki, ihan vain sisään poikkeamiselle. Millaisen sanan sinä mahdat tänä kesänä löytää tutusta kirkosta - tai sellaisesta, jonka kynnystä ei aiemmin ole ylittänytkään?

 

Arto Hyvättinen

Valkealan pappi