Pidän kaksin käsin kiinni

Olinko varma, että Suomen edustuskappale pääsee Euroviisujen finaaliin tänä vuonna? No, en ollut. Kaikesta lupaavasta uutisoinnista huolimatta minut valtasi jännitys semifinaaliesityksen jälkeen. Jospa ei tälläkään kertaa sittenkään. Oli valvottava tulosten ylitse, vaikka järkevä ihminen olisi mennyt aikaista herätystä varten maate.

Tulosten jälkeen katselin vielä videoita, joissa oli Käärijän laulun myötä innostuttu versioimaan Cha Cha Cha-kappaletta. Onpa se inspiroiva teos! Lauluyhtye Vitriinin laulussa Sami Viitalon teksti kertoi nuoteista, joista oli pidettävä kaksin käsin kiinni alkuperäisen tuopin sijaan.

Minua riemastutti myös duo Kuunkuiskaajien versio, jossa pina colada on vaihtunut pihaharavaksi ja tuopin sijaan keskiöön nousee vauhdikkaasti keinuva kiikkustuoli. Kuunkuiskaaja-naisethan veivät vuonna 2010 Euroviisuihin letkeän kipaleen Työlki ellää. Kuinka moninaista iloa tämän vuoden Suomen kisakappale onkaan jo nyt tuonut ja mitä vielä, jos tulee voitto!

Työkaveri Sanna kertoi runosta, jossa pidetäänkin kaksin käsin kiinni huolista. Se puhutteli ja herätti miettimään, mihin minä tarraan kiinni, vaikka olisi järkevää päästää irti. Ja mistä sitten olisi hyvä pitää kiinni? On paljon arvokasta, jota vaalia ja jota olisi hyvä kartuttaa.

Vakavan työviikon keskellä haluan pitää kiinni oikeudestani nauttia hassuista lauluista ja viisuhuumasta. Toivon, että nuoret voisivat elää kuin Käärijän laulun lopulla, jolloin tuopit voi jättää pöytiin ja vapauttaa kädetkin heilumaan tanssin tahdissa. Kunpa jokainen löytäisi sen oma tanssinsa, tilan, jossa voi olla vapaa huolista ja peloista. Sen eteen me seurakunnissa teemme töitä ja sitä me rukoilemme, että nuoret säilyttäisivät elämän rohkeuden, ilon ja toivon.

Tsemppiä Käärijälle kävi finaalissa, miten kävi. On taito pystyä välittämään jotakin aitoa ja rakastettavaa suuren shown keskellä.
Siunausta ja huolettomuuden hetkiä myös sinulle, jota koko tämä viisuvouhotus on pänninyt!

Minna Tanska
Jaalan kappalainen