Pettymys, suru ja ahdistus ovat tavallista elämää!

Jokaisen elämässä on hetkiä ja päiviä, jolloin meitä ei kohdella silkkihansikkain. Pettyminen on jokapäiväinen ilmiö ihmiselämässä. Harvassa ovat ajat, jolloin ei olisi pettymyksiä. Onneksi suurin osa niistä on niin pieniä, ettei niitä noteeraa. Elämään mahtuu kuitenkin myös pettymyksiä, joita käsitellään jopa vuosia tai niistä ei koskaan päästä yli.

Näin kevään ja kesän kynnyksellä moni nuori voi kokea tämän karvaasti, kun hän ei valmistu toisten opiskelijoiden kanssa, tai hän ei saa painaa valkolakkia päähänsä tovereidensa kanssa. Juhlapäivä vaihtuu perheessä surupäivän piinaavaksi, häpeän ja ulkopuolisuuden päiväksi. On musertavaa nähdä, kun ystävät juhlivat ja itse jää ulkopuolelle. Elämä romahtaa, eikä siinä tunnu pääsevän eteenpäin. Tulevaisuudensuunnitelmatkin menevät ehkä uusille urille. Tällöin on hyvin vaikeaa miettiä sitä, mikä tarkoitus tällä voi olla.

Tosiasia on, että meistä jokainen joutuu jossakin elämän vaiheessa tavalla tai toisella kohtaamaan elämän vaikeuksia. Kaikki ei mene aina kuin Strömsössä. Sanonta: se, mikä ei tapa, vahvistaa, on monin tavoin totta. Epäonnistuminen voi tuntua sietämättömältä, jos ei osaa käsitellä eteen tulleita pettymyksiä. Toisaalta asian käsittely ja sen hyväksyminen voivatkin vahvistaa itsetuntoa, ja näin saada aikaan jotakin uutta ja vielä suurempaa.

Jokaiselle on annettava tilaa surra, koska se on itsensä arvostamista ja pääsyä ulos surusta ja jopa vihasta. Pahan olon ja katkeruuden tunteet ovat sallittuja, mutta niiden läpi tulee elää. Monet vaikeudet ja epäonnistumiset voivatkin kehittää kestävyyttä, sisukkuutta ja itseluottamusta, jotka auttavat elämän myöhemmissä kokemuksissa. Jokaisen omat tavoitteet ja unelmat ovat tärkeitä, eikä niitä tule ohittaa kevyesti.

Voi jospa jokaisella olisi tällöin rinnalla kulkija, jolle voisi kertoa omat tunteet ja pettymykset. Ystävän empatia ja lohtu ovat parasta, mitä tässä tilanteessa voi saada. Lisäksi pitää muistaa, että huonokin päivä päättyy ja huomenna aurinko nousee jälleen. Tulevaisuus on edessäpäin, johon pettyneenkin tulee katsoa.

Elämässämme meistä jokainen kohtaa tilanteita, joissa petymme ja kyselemme: Miksi näin tapahtui?  Saamme kuitenkin luottaa siihen, että meillä on ystävä vierellämme. Hän kärsii kanssamme, emmekä ole yksin, emmekä unohdettuna. Psalmi pukee lupauksen muotoon: ”Hän huutaa Minua avuksensa, ja Minä vastaan hänelle, Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus”.

Leena Mänttäri
Seurakuntalehti Risteyksen toimitusneuvoston jäsen