Päin prinkkalaa

Yhtenä päivänä mä päätin koittaa tehdä kaikki sillai ajanmukaisesti oikein, ettei kukaan pääsisi harmittelemaan, että niin holtiton se meidän pappikin on! Arvatkaa onnistuiko?

Aamulla otin alleni sähköauton, joka vei minut mukavasti päivään. Kotipömpeli oli ladannut puhdasta sähköä ja mielikin tuntui puhtaalta, kun läpi lumisen kylän ajelin. Ruokatauolla karahdin kiville nettikeskustelun tukistamana. Ymmärsinkö ollenkaan, miten rikollista tuommoinen akkukäyttöinen ajelu on? Ja hulluko olen, kun sellaisesta pelistä makselen varmaan kauemmin kuin koko pirssi pysyy ajokelpoisena?

Ruokakaupassa päätin petrata: nyt niitä vihanneksia ja hedelmiä pussiin. Mutta voi ei! Ehdin napata sen kahisevan version ja vain vähän lohdutti mukava vanhempi rouva, joka tuli hätiin, kun siinä typertyneenä jumitin ja kysyi: ”Haluatko vinkin, kuinka sen saa helposti auki?” Joo, kiitos, vastasin apeana enkä tohtinut opastaa, että ota nyt sinä sentään tuommoinen kestopussi tai ainakin vihreä eko-versio, vaikka siitä nuljahtaakin se sato niin helposti pitkin kanveesia. Rikollisia oltiin siinä sitten molemmat, vaikka minun nuorempana olisi pitänyt tajuta! 

Avokadot oli sentään kätevästi jo valmiiksi verkkopussissa ja niitäpä hyvillä mielin aloin kotiin päästyäni mussuttamaan. Mitä näissä olikaan? Vaikka mitä vitamiineja ja tekevät hyvää talven kuivattamalle ihollekin. Väärin meni! Luonto ei kiitä, sillä avokadot on juurikin luokiteltu harmillisiksi kasvatettaviksi, kun hörppivät vettä enemmän kuin kohtuus olisi. Lohtuuni avasinkin huumaavasti tuoksuvan savukinkkurasian. Vanha rasia lojui syyttävästi tiskipöydän kulmalla, kun en ollut varma, pitäisikö huuhtoa se muovijätteisiin vai nakkaanko hiukka likaisena kaatopaikkakassiin.

Lannistuneena päätin soittaa veljelle. Hänellä menee kuitenkin aina huonommin kuin minulla. Päädyinkin latelemaan oikein kunnon läksytyksen, että mitä sinä oot siellä oikein toilaillut: ”Olen huolissani holtittomuudesta!”

Myöhemmin katselin veljen Facebook-seinää. Vaikka meno siellä oli aika rajun näköistä, se tuntui jotenkin helpommalta käsittää kuin oma kilvoitteluni. En niistä avokadoistakaan häntä sitten varoitellut. Komeita lippiksiä kuvissa jäin vaan miettimään. Onkohan ne vähän sellaista kulttuurista omimista, jota pitäisi vältellä? Ei kai täällä mitään baseball-kansaa ole alunjuurin sentään oltu!

Onneksi kohta alkaa paaston aika ja voin ainakin seurakunnalle saarnata synnistä ja kilvoittelusta vanhaan hyvään tyyliin. Vaikka itsellä meneekin tää moderni kilvoittelu koko ajan päin vee, pee… prinkkalaa. Tsemppiä sinulle!

Minna Tanska
Jaalan kappalainen