On pesä pienoinen

Syksyn viileys tuo mukanaan uutta energiaa: satokausi on parhaimmillaan ja kotia on mukava laittaa kuntoon arkea varten. Muistan jostain kuulleeni, että niin kauan kuin rakennamme pesäämme, kodin tärkeistä ihmissuhteista ei tarvitse olla huolissaan. 

Pesänraivaukseen on yhtä monta näkökulmaa kuin on ihmisiä: jotkut huomaavat, mikä nautinto on pyyhkäistä tyhjät keittiötasot puhtaiksi. Toiset miettivät, millä keinoilla Kouvolan, koti-Suomen ja maailman pesät pysyisivät viihtyisinä ja asumiskelpoisina. Yksi asia on varmaa: konmaritusta ei kannata harrastaa ihmisillä. 

Tavaran saa heittää pois, mikäli se ei kolmen sekunnin jälkeen tuota iloa. Ihmistä ei. Tunnetilamme suhteessa toisiin ihmisiin ovat kovin hetkellisiä. Jollen koe iloa ajatellessani jotakuta ihmistä, kannattaa pitää yllä, ellei myönteistä, ainakin neutraalia suhtautumistapaa. 

En kirjoita nyt siitä valheellisesta kuvitelmasta, jonka mukaan kaikkien ihmisten kaikki asiat ovat korjattavissa auringonpaisteisiksi. Näin ei ole. Jokaisella on oikeus omiin ongelmiinsa. Useat ongelmat ovat olemassa, koska tarvitsemme niitä. Mitä pikemmin lakkaamme yrittämästä muuttaa toisia ihmisiä, sitä vähemmän hukkaamme omia voimavarojamme. Ihmiset muuttuvat siten kuin he itse valitsevat. Turvavälit ovat toisinaan myös siunaukseksi. 

Joitakin ongelmia kukaan ei todellakaan tarvitse: läsnä on pelko ja ärtymys. Ärtymys viestii jotain tärkeää itselleni ja itsestäni: Mikä on vireystilani? Mitä tulkintoja teen? Ovatko tulkintani asianmukaisia? Vaadinko itseltäni tai toisilta kohtuuttomia? Mihin kaikkeen tämä liittyy?   

Myönteisillä mielikuvilla ja esirukouksessa on voimaa. Toivomme tulevamme nähdyiksi sellaisena kuin olemme ja mieluiten mahdollisimman hyvässä valossa. Paikallamme saattaa kuitenkin olla toisen mielikuvissa joku aivan toinen ihminen ja korvissa kaikuja toisesta elämänvaiheesta. Kiitos Jumala hyvän tahdon kasvupesistä.

Kaija-Liisa Lindberg
kappalainen
Kouvolan seurakunta