Odottamaton lahja

Kummitätini oli ahkera marjastaja. Vaikka eräänä syksynä vakava sairaus aiheutti kipuja ja verotti hänen voimiaan, halusi hän kuitenkin suolle karpaloita poimimaan. Isot ja tummanpunaiset marjat hän säilöi läpinäkyviin muovipusseihin, jotka hän sulki kultaisella lahjanarulla. Sitten hän laittoi karpalot kylmään odottamaan joulua. Niitä olisi sitten mukava antaa joululahjaksi sukulaisille ja ystäville. 

Se syksy jäi kummitätini elämän viimeiseksi syksyksi. Muutama päivä ennen joulua hänen maanpäällinen matkansa päättyi. Jouluaattona hautausmaalla tapasin hänen perheenjäseniään. Hänen tyttärensä ojensi minulle pientä kassia. Estelin sanoen, ettei heidän nyt pitäisi antaa mitään. Muistan, miten tytär sanoi: ”Ei me mutta meidän äiti.” Katsoin hämmentyneenä kassiin. Siellä oli pussillinen karpaloita ja pussin suu suljettuna käherretyllä kultaisella lahjanarulla. Miten odottamaton lahja! Rakkaudella ja vaivalla kerätyt marjat! Marjoista tuli kaunis joulunpunainen kiisseli. Jouluisin, kun mummoni perinteitä vaalien keitän karpalokiisseliä, muistan kummitätiäni ja tuota lahjaksi saatua marjapussia.

Odottamaton oli lahja yli 2000 vuotta sitten myös paimenille, jotka olivat yöllä työssään kedolla laumaansa vartioimassa. Paimenet, jotka olivat tavallista kansanjoukkoa, kuulivat suuren uutisen ensimmäisenä.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:” Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:9-11)

Valtakunta tuskin oli yhtään enempää valmis suuren ihmeen vastaanottamiseen kuin meidän aikamme nyt. Vuonna 2020 maailma kärsii pandemiasta, on huolta ja vaivaa. Kaipaamme toivoa ja turvaa. Armollista on se, että joulun ilosanoma kuuluu tänäkin vuonna ympäri maailmaa. Meille on syntynyt Vapahtaja, Pelastaja! Kiiruhtakaamme sydämissämme seimen äärelle! Ihmetelkää tätä odottamatonta lahjaa, joka on meitä jokaista – sinua ja minua – varten.

Siunattua Joulua Sinulle!  

Elina Lehtomäki
yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja 
Kouvolan seurakuntayhtymä