Nyt puhuu kristitty homo

Keskustelu Raamatun ihmiskäsityksestä ja seksuaalietiikasta jatkuu kirkossa. Homoparien kirkollisesta vihkimisestä käytävä debatti tulee kestämään kauan. Puheenvuoroissa on käytetty koviakin sanoja, puolin ja toisin. Piispat ovatkin kehottaneet kaikkia keskustelun osapuolia keskinäiseen kunnioitukseen. Piispojen vetoomuksen valossa voi ymmärtää, että aihepiiristä puhumista toisaalta myös vältellään tietoisesti. Emme rohkene keskusteluun, vaikka avoin vuoropuhelu olisi ainoa tie eteenpäin.

Kunnioittavan keskustelun lisäksi on kiusaus unohtaa, että puhumme Jumalan luomista ihmisistä. Sisaristamme ja veljistämme. Ei ”heistä”, ”vähemmistöstä” tai ”erilaisista”. Tapamme keskustella voi sulkea ihmisen ulos. Voimme aivan sujuvasti puhua homoseksuaalisuuden merkityksestä kirkossa ilman yhdenkään homoseksuaalin seurakuntalaisen ääntä. Siksi kutsuin tämän kolumnin välityksellä keskusteluun homoseksuaalin ystäväni. Mitä mieltä sinä olet koko keskustelusta?

– Keskustelu ajautuu usein vain oman näkökulman vahvaan puolustamiseen. Olemme tähän mennessä kuulleet toistemme argumentit jo moneen kertaan, niitä ei tarvitse enää toistaa. Hyväksymmekö sen, että olemme tietyissä asioissa eri mieltä ja silti samassa kirkossa? Pystyisimmekö hyväksymään erilaisen uskontulkintamme ja syntikäsityksemme? Millainen yhteinen seurakuntamme voisi olla?

– Hyväksyn erilaiset uskontulkinnat, mutta en voi itse olla käännytyksen kohde omassa uskonyhteisössäni. Et voi pyytää minua muuttamaan minuuttani tai kyseenalaistaa uskoani. Minut on kastettu tähän kirkkoon. Olen aktiivinen kirkon jäsen, käyn ehtoollisella, tutkin asioita sanan ja sakramenttien välityksellä, rukoilen ja koen Pyhän Hengen johdatusta.

– Olen käynyt läpi kasvukipuni homoseksuaalina kristittynä. Yritin nuorena rukoilla homoutta pois itsestäni. Ilman perheeni hyväksyntää ja rakkautta en ehkä olisi enää edes elossa. Tutkimustiedon valossa homoseksuaalisuus on osa identiteettiäni ja persoonaani luotu ominaisuus. Olen lopulta päässyt ajatukseen, että ehkä homoseksuaalisuus on rikkaus elämässäni. En pidä elämääni syntinä, ja pidämme aviomieheni kanssa toisistamme rakkaudella huolta. En ole valinnut tätä tietä, eikä se muutu sillä, että minua syytetään raamatunvastaisesta elämäntavasta. Ihmiset ovat erilaisia monilla muillakin tavoilla, ja olen paljon muutakin kuin seksuaalisuuteni.

– Jos tasa-arvon vaatimusta pidetään kirkon ulkopuolelta tulevana hyökkäyksenä, se on todella ongelmallista. En kuulu mihinkään marxilais-feministiseen salaliittoon. Identiteettini ei ole mikään ideologia – minä olen minä.

Saanko olla olemassa, rakastetaanko minua, saanko rakastaa?

PS. Kunnioittavaa keskustelua voi jatkaa esimerkiksi Kouvolan seurakuntien Facebook-sivulla.

Laura Blom
Viestintäpäällikkö
Kouvolan seurakuntayhtymä