Musiikin ja toivon nälkää

Harmaiden syyspäivien ja korona-uutisten keskellä tarvitsemme jotakin, joka nostaa mielemme kohti  kirkkaampia näkymiä. Musiikki on elämänalue, joka säteilee hyviä asioita. Vauhdikas rytmi antaa energiaa tai ihana sävelmä vie ajatukset onnellisiin hetkiin.

Hyvät asiat luovat toivoa ja antavat voimia. Kuten kulttuuri kaikkinensa, myös musiikin eri ilmenemismuodot tuottavat iloa. Voit olla syvästi iloinen siitä, että elät ja hengität; kuuntelet, laulat ja soitat.  

Viimeisen puolen vuoden aikana konsertteihin ja musiikkiryhmiin osallistuminen on ollut haasteellista. Musiikin nälkä on päässyt kasvamaan entistä suuremmaksi. On korostunut, mikä merkitys on sillä, kun tullaan yhteen ja koetaan yhteisiä kokemuksia. Kuullaan sama koskettava esitys tai hengitetään kuorossa samaan tahtiin. Onneksi olemme jo melko hyvin oppineet maskielämään ja koko ajan keksimme uusia tapoja osallistua. Myös digiharppauksia on voitu tehdä ja konserttiin tai yhteislauluihin osallistuminen netissä on jo mahdollista.

Seurakunnassa musiikkiin yhdistyy vielä jotakin lisää: kristillisyys, jonka kautta voi kokea toivoa ja voimaantumista. Musiikki heijastelee usein ihan sanattomastikin taivaallista turvaa, rakkautta ja ikuisuutta. 

Kristillisessä kirkossa uskomme, että musiikki on Jumalan luomistyötä. Musiikki kutsuu ja osallistaa. Seurakuntien musiikkiryhmissä liikkuu viikoittain suuret määrät musiikin harrastajia. Hyvä sanoma saa uusia syvyyksiä ja oivallusten mahdollisuuksia musiikin kautta. 

Seurakunta on seurakuntalaistensa näköinen. Musisoimaan voi tulla kuka vain ja lahjansa voi antaa koko seurakunnan iloksi. Tekemisen ja yhdessä kokemisen kautta rikastamme omaa ja koko seurakunnan elämää.

Lähestyvä joulunaika herättää kysymyksiä, miten jokavuotisiin perinteisiin voi osallistua. Seurakunnissa mietitään monenlaisia ratkaisuja. Esimerkiksi Kauneimpia joululauluja lauletaan vain isoimmissa tiloissa. Kouvolan seurakuntayhtymän kanttorit ja kuorolaiset toteuttavat myös tallenteen Kouvolan seurakuntien Youtube-kanavalle, jossa joululauluihin voi osallistua virtuaalisesti. Kuukauden päästä on adventti ja sitten voimmekin jo ruveta odottamaan joulun säveliä. En etsi valtaa, loistoa…

Mari Lehtinen
kanttori
Kouvolan seurakunta