Matkalla ja takaisin

Pave Maijanen lauloi: ihmisellä on aina ikävä jonnekin. Huhtikuussa tein pienen irtioton pohjoiseen, ja huomasin matkalla taas matkanteon merkityksen. Monesta asiasta johtuen oli matka jäädä – mutta kun kuitenkin lähti, se teki tehtävänsä. 

Aivan yhtä tärkeää kuin on itse matka, on ihmisen sisimmälle välillä pyrkimys eroon ja taas yhteen. Muistan työtoverin, joka aina lomalta palattuaan varasi seuraavan vuosiloman ajankohdan. Nyt viime vuosina olen alkanut ymmärtää häntä paremmin. Elämän jaksottuminen on osa sen rytmiä. Matkaan liittyy myös sen odotus.

Elämän todellisuutta on myös se, että et aina tee matkaa sen henkilön kanssa, jota ajattelit matkatoveriksi. Oli avartava kokemus viettää muutama päivä Hailuodossa aivan sen varassa, keitä ehkä kohtaa ja mihin juttelu tai polku vie. Minut se vei tikkuröijy- harrastajien joukkoon, vanhalle  lentokentälle ja auringonlaskua katsomaan kauas meren jäälle. Siellä näki koko  punertavan horisontin. Matka on eteen avautuvia mahdollisuuksia ja yksin olemisen kestämistä. Yllätyksekseni sain uusia tuttuja, ja sain nauttia vieraanvaraisuudesta.

Kaija Pispa kirjoittaa kirjassaan Vähän on tarpeen (Kirjapaja, 2011): "Onnellinen se, joka pääsee lähtemään - onnellinen se, joka saapuu jonnekin – onnellinen se, joka palaa ... ". Matkanteossa on kyse muistamisesta ja uuden oppimisesta.  Me emme muutu, mutta suhtautumisemme asioihin voi muuttua. Kauempaa tarkastelu on tärkeää. Ehkä siksi ihminen hakeutuu veden äärelle, korkeille paikoille tai nuotion ääreen metsään. 

Matkan yksi ulottuvuus on myös sen päättymisessä. Sinne ja sieltä takaisin. Matka konkretisoi sen, että on olemassa aika. Aika, ainoa voimavaramme. Jossain kohden hiljaista matkantekoa tulee aina flow-tunne. Ajatukset ovat saaneet kiinni sisimmästä, eikä enää ole edes ratkaisevaa, onko matka kesken vai päättynyt. Se on tehnyt tehtävänsä.

Kirsi Hämäläinen
Elimäen kirkkoherra