Mahdollistaja

Haluaisitko sinä olla mahdollistaja? Lähimmäinen, joka antaisi jollekin avuntarvitsijalle todellisen mahdollisuuden. Tuo mahdollisuus saattaisi merkitä hyvin paljon, se saattaisi vaikuttaa jonkun koko elämänsuuntaan. Et koskaan tulisi tietämään, kuka juuri sinun auttamasi henkilö oli ja miten hänen elämänsä muuttui parempaan. Mutta riittäisikö sinulle tieto, että olisit ollut osallinen, olisit ollut lähimmäinen ja tärkeä apu jollekin yksittäiselle ihmiselle.

Ajattele vaikka suomalaista nuorta, joka on ammatinvalinnan ja opiskelujen kynnyksellä. Hänellä on menossa elämän yksi suuria ja merkityksellisiä vaiheita. Olisi tiedossa unelmien ammatti, into ja taipumustakin alalle. Koulutus periaatteessa olisi ilmaista, mutta itse pitäisi hankkia oppikirjoja ja kunnon läppäri, että voisi suoriutua opetussuunnitelmista. Millä rahoilla tarvikkeet hankittaisiin, jos ei yksinkertaisesti ole varaa?

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys on mahdollistaja. Suomessa vuoden 2019 yhteisvastuuvaroin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa Kirkon diakoniarahaston kautta. Lisäksi diakoniarahaston avustuksilla tuetaan taloudellisesti eri syistä vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Keräysvaroja käytetään myös monipuoliseen avustustyöhön paikallisseurakuntien kautta.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä, tänä vuonna erityisesti nuoria. Keräysvaroin tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta takaisin kouluun, jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita sekä autetaan koulumaksuissa. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.                          

Haluaisitko sinä olla mahdollistaja?

Eija Murto
kirkkoherra
Anjalankosken seurakunta