Maalaus – kuva elämästä

Tuijotan tyhjää maalauspohjaa ja mietin, millaisen siveltimenvedon vetäisin ensimmäisenä. Suuren, pienen ja minkähän värisen? Tyhjä valkoinen pohja on samalla puhutteleva ja ahdistava. Jos pohjaan piirtää yhden vedon, se herättää huomiota. Klassinen testi lienee se, että valkoisen paperin keskellä on musta piste ja kysytään: Mitä näet tässä? Suurin osa vastaa: mustan pisteen. Niin, ja kuitenkin sitä valkoista pohjaa on enemmän.

Mihin sitä sitten kiinnitämme huomiomme, maalaukseen vai kehyksiin? Elämässä helposti takerrumme pisteisiin ja pilkkuihin. Suuret kokonaisuudet ja linjat jäävät vaille huomiota. Ja kuitenkin juuri kokonaisuudella on merkitystä. Punainen näyttää aivan erilaiselta vihreää taustaa vasten kuin keltaista. Vastavärien kautta värit saavat lisää tehoa ja saman väristen keskeltä on vaikea erottaa yksityiskohtia.

Näin uuden vuoden alkumetreillä katselin Maria ja Jeesus-lapsi -kuvia ja maalauksia. Niissä Madonna-kuvissa Maria on ikään kuin kehys ja Jeesus itse asia eli taulu. Kehyksellä on suuri merkitys sille, miten itse taulu näyttäytyy ja tulkitaan. Taulu ripustetaan yleensä seinälle osaksi suurempaa kokonaisuutta. Madonna-kuva seinällä kertoo äidin rakkaudesta Poikaa kohtaan. Seinällä kuvan keskiö – Jeesus-lapsi tulee osaksi kontekstiä, arkista elämää.

Taulun katselija, joka hetken ajatteli olevansa subjekti onkin lopulta objekti. Kuvan kerroksellisuuden ja ikuisuutta hipovan puhuttelevuuden kautta katsoja tulee vaikuttuneeksi. Tuo kuva muistuttaa Pyhän Jumalan lupauksista ja niin voimaantuneena palaan oman uuden vuoden tauluni ääreen. Jään miettimään millaisin vedoin osaisin kuvata ajatukseni Pyhän kohtaamisesta, ikuisuuden hipaisusta, Iankaikkisen Jumalan salatusta läsnäolosta arjen keskellä.

Päädyn riemunkirjaviin väreihin, kuin puhdas kirjopyykki, mummon tekemä räsymatto, arkinen elämänmakuinen elämä. Päälle ripaus kultaa, Pyhän kosketus.

Johanna Pesonen
kappalainen
Anjalankosken seurakunta