Lyhyt mutta vähäluminen

Sanotaan, että Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen. Toistaiseksi lumitöihin ei ole vielä kuitenkaan tarvinnut ryhtyä - olemme selvinneet muutamalla raekuurolla. Olemme jopa saaneet nauttia hellejaksoista. Mutta melko lyhythän Suomen kesä on. Jotkut alkavat jo kesäkuussa murehtia sitä, miten paras kesä alkaa kohta jo olla takanapäin ja päivätkin alkavat lyhetä.

Tuntuu siltä, että mitä enemmän meille tulee ikää, sitä enemmän katoavaisuuden ote meissä lisääntyy. Ikävuosien karttumisen myötä me voimme kenties paremmin ymmärtää niitä monia raamatunkohtia, joissa luonto esiintyy katoavaisuuden vertauskuvana. Psalmissa 103 sanotaan: ”Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.”

Oma katoavaisuus on hyvä tiedostaa, mutta jatkuva kaiken katoavaisuuden pohtiminen tekee meistä helposti alakuloisia, ja estää meitä näkemästä tähän päivään sisältyviä suuria mahdollisuuksia. Ja toisaalta Psalmi 103 kertoo meille, että kaiken katoavan keskellä, on jotain kestävää: Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät.” On jotain, joka pysyy vuodenaikojen vaihdellessa, ihmisen vanhetessa, sukupolvien tullessa ja mennessä: Herran armo pysyy.

Jumalan armo ja Kristuksen läsnäolo on kuin suvituuli, kuin aurinko, kuin linnunlaulu. Me elämme armasta aikaa, koska emme ole koskaan yksin, vaan Jeesus on kanssamme – Hän itse asuu luonamme, kuten suvivirressä todetaan. 

Kolmas käsky: "Muista pyhittää lepopäivä" on ihmisen elämän perustuslaki. Ilman lepoa ei meistä kukaan jaksa. Siksi kesällä on hyvä keskittyä lepäämiseen sekä nauttia luonnon kauneudesta ja keskikesän valosta. Nämä ovat hyvän Jumalan lahjoja meille.

Niin, ja onhan sitä kesääkin vielä paljon jäljellä. Joten kiitetään ja iloitaan siitä.

Kimmo Ylikangas
kirkkoherra
Kuusankosken seurakunta