Lokakuu

”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen” - näin lauloi Juice Leskinen aikoinaan. Lokakuu on hieman alavireinen kuukausi: Kesän kukkaloisto on lopullisesti takanapäin ja luonto valmistautuu kohtaamaan talven kylmyyden. Lokakuussa voi tuntua, että elämä on aikalailla luopumista. 

Tarkemmin ajateltuna ihmisen elämä onkin luopumista alusta loppuun asti. Mutta jokainen luopuminen merkitsee samalla askelta johonkin uuteen. Luopumiseen on kätketty lupaus. Se ei ole vain jostakin irti päästämistä, vaan myös uuden saamista. Luopuminen on uuteen astumisen edellytys. 

Olen huomannut, että ihmiset, jotka ovat joutuneet luopumaan omassa elämässään hyvin monesta asiasta, ovat usein kaikkein kiitollisimpia. Kun joutuu luopumaan jostain tärkeästä, havahtuu ymmärtämään, mikä elämässä on todella merkityksellistä. Se mikä aiemmin tuntui suurelta ja tavoittelemisen arvoiselta, tuntuukin nyt yhdentekevältä. Luopumisen kokemus voi kasvattaa meitä ihmisinä. Useinkaan tätä ei tosin itse huomaa luopumisen murheen aikana. 

Kaikkein raskainta on se, kun joudumme luopumaan meille rakkaista ihmisistä. Kaipuu ei ehkä koskaan lopu. Mutta samalla kaipauksen läpi voi oppia uutta. Monet joutuvat luopumaan omasta terveydestään. Elämän hauraus paljastuu, kun yllättäen saa kuulla olevansa vakavasti sairas. Yhtäkkiä elämä näyttääkin aivan erilaiselta, ja kaikki tavoitteet on asetettava uuteen järjestykseen.

Elämän viimeinen luopuminen koittaa, kun päiviemme määrä tulee täyteen. Tähänkin sisältyy uuden, paremman lupaus. Kun uskomme Jeesukseen, niin kuolema on portti uuteen katoamattomaan elämään.

On hyvä muistaa, että luopuminen ei ole sama asia kuin luovuttaminen. Elämä on luopumista, mutta silti ei tarvitse luovuttaa. Sillä Jumalan rakkaus ja armo kantavat meitä elämän jokaisena päivänä. Ja kun tämä elämä päättyy, olemme täydellisesti Jumalan armon ja rakkauden ympäröiminä.

Kimmo Ylikangas
Kuusankosken kirkkoherra