Liikettä sydämessä

On kiinnostavaa, miten jokin kristillinen perinne jää elämään – vaikka sitten tarkoitukseltaan täysin muuttuneena. Yksi niistä on laskiaispulla, joka on jäänne ajalta, jolloin pääsiäistä edeltävä 40 arkipäivän paastonaika oli itsestäänselvyys. Laskiaistiistaina herkuteltiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, jotta voitiin jättää hyvästit lihalle (carne vale) ja siirtyä seuraavana päivänä eli tuhkakeskiviikkona aloittamaan herkuton kausi.

Meidän paastoajan aloittamisemme taitaa nykyään merkitä enemmän toisenlaisia valintoja kuin alkuperäinen tarkoitus oli. Hartauselämämme aktiivisemman vaiheen käynnistyminen häviää kisan täysin ja sen sijaan keskiöön nousee se, ottaisiko laskiaispullan väliin mantelimassaa vai hilloa; onneksi paastokuuria voi jatkaa vielä vähän runebergintortulla, sillä vaihteluhan virkistää. 

Useana vuotena olen itse yritellyt jonkunlaista paaston toteuttamista luopumalla jostakin tarpeettomasta, onpa se sitten herkkua tai muuta turhaksi kokemaani. Tänä vuonna tuntuu kuitenkin, että olemme pitäneet tiukkaa otetta itsestämme jo turhan pitkään, kun kokoontumisrajoituksia on noudatettu. Turnausväsymys alkaa näkyä. Ehkäpä tänä vuonna paaston ytimessä ei olekaan ruuvin tiukentaminen, vaan sisäisen vapauden kasvattaminen. 

Se voisi toteutua vaikkapa sen miettimisenä, miten ilahdutan ihmisiä. Itselleni on tuonut jo etukäteen hyvää mieltä Valkealan seurakunnan isoskoulutuksen suunnitelma tehdä kortteja ja lähettää ne alueen hoitolaitosten vanhuksille heitä rohkaisemaan ja ilahduttamaan. Siellä eristäytymisen jäljet ovat erityisesti näkyneet, joten tämä lähes ilmainen tapa lähettää lämpöä ja välittämistä osuu ajan hermoon. Samalla se muistuttaa alkaneen Yhteisvastuukeräyksen vanhusteemasta. 

Matkaan lähtee ajatus, rukous ja siunaus. Jospa ne olisivat samalla sekä lähettäjälle että vastaanottajalle pieniä liikahduksia kohti Jumalaa. Sehän se paastonajan idea taitaa olla – pullan kanssa tai ilman.

Ari Luomajoki
Valkealan seurakunnan pastori