Leikkimökin graffitit

Keväisenä lauantaiaamuna pihaamme ajaa traktori perävaunulla. Se peruuttaa nurmikolle ja kohta liinojen varassa roikkuva leikkimökkimme nousee perälavalle.

Yli viisikymmentä vuotta tuo papan rakentama leikkimökki sai seisoa tukevasti paikallaan. Kutsua sisäänsä lapsia, leikkijöitä, poikia ja tyttöjä. Muistan kesän, jolloin pojat maalasivat mökin uudelleen ja toisen kesän, kun he naputtelivat kattoon uudet huovat. Löytyypä valokuvakin, jossa neljä veljestä istuu leikkimökin katolla. Tuo kuva ilahdutti mummoja eräänä äitienpäivänä. 

Nyt kuvaan puhelimellani mökin matkan pois pihaltamme. Kaupan päälle lähteneet takaseinän graffitit pienevät videolla pienenemistään. Haikeus iskee sydämeeni. 

Äitiys on muistoja. Elettyjä hetkiä, joista osa linkittyy vahvasti esineisiin ja paikkoihin. Syöttötuoli, jossa he istuivat, vanna, jossa heitä kylvetti, lelut ja palapelit. Nuo pienen pienet ensimmäiset monot ja luistimet. Niihin liittyvät muistikuvat ovat vahvoja. Kun suljen silmäni, voin vieläkin kuulla koulusta kotiin saapuvan huudon eteisestä: äiti! 

Äitiys on suuria tunteita. Pakahduttavaa iloa, mutta myös sydäntä raastavaa huolta. Valvottuja öitä, onnistumisia ja epäonnistumisia, toivon täyttämiä aamuja. Äitiys on virstanpylväissä pysähtymistä ja suunnan etsimistä. Se on irti laskemista ja luottamista siihen, että saadut eväät riittävät. Jääkaappimme ovessa oli vuosia Maija. P.:n sarjakuva. Siinä sanottiin: ”Äitinä pelkään, että antamani eväät eivät riitä, kunnes muistan, että vähäkin on tarpeeksi siunattuna.”

Äitiys on luottamusta. Luottamusta meitä suurempiin, siunaaviin iankaikkisiin käsivarsiin, jotka kannattelevat lapsiamme. Noihin käsivarsiin, joita maailman vahvimmat aseet, äitien rukoukset liikuttavat. Juuri rukouksessa äitiys on myös katsetta tulevaan, kaiken keskellä se uskoo, toivoo ja rakastaa. Virren 457 sanoin toivotan hyvää Äitienpäivää jokaiselle äidille.

Nyt kädet yhteen liitämme
ja äidistämme kiitämme.
Lahjoita, Jeesus laupias,
äidille ilo autuas.

Ps.  Minne tuo leikkimökkimme sitten lähti? Eläkepäiviä viettämään, halkovarastoksi Kymijoen rantaan. 

Maarit Kenttälä
seurakuntapastori
Anjalankosken seurakunta