Kultainen valo

Vaimo katsahti aamiaispöydän ikkunasta väriloistoon heräävää kotimetsän maisemaa huokaisten: ”Kyllä syksy on ihan aliarvostettua aikaa.”

Itse huomasin tuskailevani, että milloin ihmeessä ehdin putsata ennen pakkasia rännit ja syöksytorvien aluset alati kerääntyvästä lehtien, neulasten ja oksien tukoksista, tai miten hyödyntää yöllä nurmikolle omenapuusta pudonneet hedelmät ennen niiden pilaantumista. Onkohan pakkanen jo puraissut metsän puolukat riittävän makeiksi pakkaseen survomista varten ja tilaisinko auton määräaikaishuollon samaan saumaan kuin talvirenkaiden alle laiton? Vielä eteisen vaatenaulakolla tuskailin: ”Eikö nämä kesätakit voisi jo raivata lämpimämpien vaatteiden tieltä, eihän täältä mitään löydä.”

Olemme muuttaneet muutama vuosi sitten pääkaupungin kerrostalosta omaan tupaan maalle.  Maisemanvaihdos oli pitkään hauduteltu haave. Uuden kodin myötä oli tarkoitus tunnustella myös mitä muutos tekisi meille. Olimme jo kymmenen vuoden ajan etsineet eräänlaista kompromissia pakaten uskollisesti automme viikonloppu viikonlopun jälkeen täyteen tarpeellisia tavaroita suunnaten keulan kohti Hellerinnettä.

Jo menomatkalla mieleen laskeutui selittämätön levollisuuden tunne. Se sama, josta piti, vastoin sydämen ääntä, sunnuntain illansuun lähestyessä, irrottautua. Jospa starttaisimme kohti pääkaupunkia sittenkin vasta aikaisin aamulla?

Jotenkin oivalsimme, että kyse oli maisemanvaihdon rinnalla yhtä syvästä tarpeesta, elämänrytmin vaihtumisesta. Lepopulssini on aina ollut alhainen. Auttaisiko lähellä luontoa eläminen löytämään uuden sykkeen myös hektiseen arkeen?

Aurinko on jo herännyt usvan takaa. Raikas ilma ravitsee hengitystä ja punertaa poskipäitä. Polkupyörien ja lapsen kuljetuskärryn renkaat rahisevat hiekkatiellä. Lappalalta noustessa vastassa on aina ensimmäisenä jyrkkä ylämäki. Vaimon pyörän vaihde on rikki, hänen on noustava välillä pyörän selästä. Saisikohan sen huollettua? Kohta edessä on pitkä alamäki; pyörä kulkee kevyesti ja keho herää.

Luonto on viisas. Sillä on yhtä aikaa rosoinen ja kaunis rytmi. Niin taitaa olla ihmisen elossakin. Annetaan syksyn kultaisen valon loistaa meille kaikille Jumalan lapsille ja iloitaan siitä. Kyllä syksy on ihan aliarvostettua aikaa.

Arto Helle
kirkkoherra
Valkealan seurakunta