Lähimmäisenrakkauteen kutsutut

Silmiini osui muutama päivä sitten poliisin twiitti, jossa kiitettiin sivullisia. Kiitos liittyi tilanteeseen, jossa nuori nainen oli ollut sillan kaiteen ulkopuolella. Oli ollut kylmää ja pimeää. Alapuolella vain kylmä meri.  Juoksemassa ollut mies oli alkanut puhutella naista. Hän oli pysäyttänyt paikalle myös muuta apua. Tuo mies ja kaksi naista olivat tarttuneet naiseen, pitäneet hänet lähellään halauksessa ja tarjonneet turvaa. Nainen oli ottanut halauksen ja avun vastaan. He olivat siinä odotelleet yhdessä ulkopuolisen avun saapumista.   

Monilla on nykyään askelmittari, joka mittaa päivän aikana otetut askeleet. Osalla näkyy reitti missä on juossut. Juoksun tai kävelyn kestosta saa erilaista tietoa energian kulutuksesta aina unen tarpeeseen asti. Mutta kuinka moni miettii sitä, millaisen jäljen me jätämme, kun kohtaamme toisiamme tai vaikkapa liikumme somessa?  

Älylaitteet eivät mittaa sitä, millainen sosiaalisen- tai henkisen jäljen jätämme jälkeemme. Miten huomioimme matkan varrella muut ihmiset, kannustammeko, lannistammeko, olemmeko oikeasti läsnä ja kiinnostuneita vai kuljemmeko välinpitämättömästi ohi? 

On syytä pohtia, millaisen jäljen haluamme jättää jälkeemme. Muumilaakson Mörkö jäädyttää kaiken kulkureitillään. Onneksi Mörkö on satuhahmo. Me voimme valita. 

Professori Risto Saarinen kirjoitti muutama vuosi sitten kirjan Oppi rakkaudesta. Tässä kirjassa hän pohtii miten eri tavoin ajattelevat voivat löytää arvostuksen ja keskinäisen kunnioituksen. Uutta ja hyvää voi muodostua, kun on avoin eikä vain tarjoa omaa näkökantaansa. Kuunteleminen onkin hyvä tapa osoittaa arvostusta ja rakkautta. Näinkin pienellä eleellä voi olla suuri vaikutus.   

Ystävänpäivä on vain kerran vuodessa, mutta lähimmäisenrakkauden päivä on joka päivä. Tähän rakkauteen Jeesus kutsuu meitä joka päivä.      

Mervi Rosnell
Seurakuntapastori
Valkealan seurakunta